'Cause I'm looking at you through the glass...

Viime viikkoina tehty (miinukset):

- hylätty unelmia
- syöty liikaa
- nukuttu huonosti
- kärsitty koulupaineista
- stressattu
- itketty
- huolestuttu
- kiukuteltu

Viime viikkoina tehty (plussat):

+ nähty kavereita
+ käyty ulkona
+ käyty äidillä
+ syöty hyvin
+ katsottu hyviä leffoja
+ nautittu illasta
+ naurettu
+ unohdettu stressi

Yhteenvetona hyvinkin tasapainoinen pari viikkoa. Suunnitelmat kylläkin menivät kevään osalta uusiksi ja olen purkanut pahaa oloani syömällä epäterveellisesti ja paljon, angstaamalla sohvalla ja silmäilemällä huolimattomasti tekemättömiä koulutehtäviä joita on enemmän kuin uskallan kuvitella. Olen kuitenkin saanut aikaan sen verran, että viikonlopun pyhitän pelkästään niille ja istun kuin tatti metsässä koko lauantain. Tämä on teoria. Käytännössä se onkin sitten aivan eri. Pyrin tekemään parhaani. Onneksi huhtikuuhun on vielä jokunen viikko aikaa, ettei hirveää hoppua ehdi tulla, mutta kyllä tässä tosissaan saa ruveta vääntämään. Ikenet valuu verta jo pelkästä ajattelusta.

Joka tapauksessa, olen valmistellut lauantaita jo nyt. Shoppasin pienet ja kiusalliset asiat (eteisen kuramaton, rullaverhot ja pakolliset ruokatarvikkeet) pois päiväjärjestyksestä, joten huomenna kotiutuessani myöhään saatan vain olla ja valmentaa itseäni tulevaa varten. Olen kaivanut opiskelumusani valmiiksi ja päivittänyt musakansion. Tarkistin, että mulla on teetä ja jaffa-keksejä. Lauantaina ei tarvitse muuta kuin puhelin äänettömälle ja aivot on-tilaan, sillä mennään.

Viime aikoina olen jutellut parin eri ehdokkaan kanssa netissä. Mä en tiedä, olenko jotenkin viallinen tai outo, mutta en saa kummastakaan mitään säväreitä. En edes kihelmöintiä. Ei minkäänlaista kimallusta tai sydämentykytystä. Molemmat ovat kyllä hauskoja ja huumorintajuisia, osaavat nauraa oikeassa kohtaa ja keksivät jonkin verran itsekin puheenaiheita.

A/N: Tämä on asia, mikä mua ärsyttää suunnattomasti. Tai siis vituttaa. Osa miehistä olettavat, että koska he ovat ottaneet aloitteen, naiset keksivät puheenaiheet ja siinä sä sitten kyselet kaiken aasta ööhön lempiruokia myöden. Se on turhauttavaa, koska kun pakostakin ideat loppuvat, odottaisi toiselta jotain vastaan tulemista. Katin villat.

Mun työpäiväni ei ole vielä ohi. Pääsin kolmelta vain sen takia, että jossain ihme mielenhäiriössä lupauduin menemään kahdeksalta alkavalle luennolle. Ajatus ei millään tasolla innosta, mutta luvattu mikä luvattu. Onneksi huomenna on myöhäinen aamu, saan nukkua peräti 11 asti. Kääntöpuolena sen sijaan on se, että joudun menemään sossuun tappelemaan vähäisistä roposistani. Saapi nähdä, millainen kynsimiskilpailu siitäkin tulee. En taatusti pysy rauhallisena.

Offtopic: Söin muuten mielettömän hyvää pastaa tänään.

No, nyt voisi mennä torkkumaan hetkeksi ja sitten syömään jotakin.

- Mags.