Se sama vanha tunne nostaa päätään, kun vietän kesää taas eri kaupungissa kuin muut kaverini (Sofia lukuunottamatta, mutta sekin on töissä).
Se tunne, ettei mua kaivata, eikä musta välitetä. Kyllä mä TIEDÄN, ettei se niin ole ja joka kerta ollessani NLA:ssa, puhelin soi ja mua pyydetään
Landiaan. Mutta TUNTEELLA en ymmärrä yhtään mitään. Musta ei tulisi ikinä lakimiestä. Olen elämässä liikaa mukana pelkällä sydämellä.

Enivei, sain hiottua suunnitelmani hyvin pitkälle tulevaisuutta ajatellen ja ainakin näin ajatustasolla kaikki tuntuu loksahtaneen paikoilleen.
Käytäntö on tietty eri, mutta jos ja kun motivaatiota riittää, en usko sen suurempia kompastuskiviä tulevan. Eilen vahvistui, että työni alkaa
maanantaina ja suoriltaan iltavuoroon, mutta uskon pärjääväni. Etenkin, kun olen saanut taustatietoa kahdesta v-mäisestä akasta. Eilen uhosin
äidille, että mua ei pelota sitten yhtään ja mun ei tarvitse kuunnella minkäänlaista paskaa. Mä en nauti ollessani äärimmäisen koettelevassa työssä
kesähelteillä, mutta I have no choice. Rahaa on saatava. Köyhänä ei eletä. Ja mullakin on vuokra maksettavana. Että suosittelen v-mäisiä rouvia
pitämään suunsa kiinni, niin kaikilla on mukavampaa. Pingviinin vastahyökkäys ei välttämättä tunnu kivalta. Toisekseen, he tuskin edes odottavat,
että vastaan samalla mitalla. Mun nurkkaitkut on itketty ja pomolle valittajat ei pitkälle pötki. Kantelupukki kalkattaa...se on viidakon laki. Syö tai
tule syödyksi. Graur!

Tänään on kiire päivä ja siltikin mä istun tässä höpisemässä ties mitä. Mutsin synttärit odottavat finaalia, joka on vyörytetty mun niskoille. Tehtäviini
kuuluu siis siivous, kakkujen viimeistely ja kaupassa käynti. Aikaa on rajallinen, mutta ainahan aamupala täytyy syödä. Ihan iisisti. Tulee varmaan
taas ihan törkeen kuuma päivä. Sunnuntaina pääsen vihdoin rannalle! <3 Tein muuten eilen ihan mielettömän hyvää ruokaa. Uusia perunoita, kermaviili-
kastiketta, grillattuja vihanneksia ja kanaa vuohenjuuston kera. Mmm....se oli nannaa. Kesä on ihanaa aikaa.

...that tonight's gonna be a good night.

Tältä erää ei muuta.

- Maisaduke.