Ahdistaa. Aivan mielettömästi. Ei ole hetkeen tuntunut siltä, että tukehtuisin. Kuin en saisi ilmaa. Kuin joku repisi sydäntä palasiksi. Vittu miten klisee! Miten se voi tekstinä näyttää noin...noin...kuluneelta? Miten ne kuulostaa päässä niin paljon fiksuimmilta, niin paljon kivuliaammilta?

Ahdistaa. Perjantai, yleensäkin koko tuleva viikonloppu. Suunnitelmia on jälleen, mutta en ole enää varma. Mistään. Haluanko mennä. Haluanko jättää menemättä. Mitä teen vai teenkö mitään. Koska Avan paras ystävä Lila tulee Karkkilaan. Sain tietää puoli tuntia sitten, että se asuu Topin seinän takana. Olin koko ajan olettanut, että se asuu jossain kauempana. Seinän takana. Jumalauta.

Ahdistaa. Se uhkaili jäävänsä Topille yöksi perjantaina, koska on menossa juomaan. Mä en halua sitä samaan huoneeseen kanssani. Mä en halua joutua vastuuseen sanomisistani. Pystyn kyllä olemaan Topin seurassa niin kuin olisimme pelkkiä kavereita, mutta en halua joutua hillitsemään itseäni, jos se tyttö meinaa tosissaan kisuttaa Topia. En halua joutua siihen tilanteeseen. Osaan jakaa ihmisiä, mutta jostain syystä Lila nostaa verenpainettani aika helvetisti. Se on niin kiero ihminen. Miettikää nyt. Parhaan ystävän poikakaveria. Samaan aikaan, kun Ava istuu Kemissä. Tiedän, oma toimintani ei ole sen fiksumpaa, mutta etuni on se, etten ole kummankaan kanssa kaveri. Enkä haluakaan olla. Lilan tekopyhä, kirkas ääni riittää herättämään vitutuksen saati sitten, että joutuisin viettämään sen kanssa koko yön. Toisin Topi lupasi, että saisin nukkua hänen vieressään ja Lila laitetaan sohvalle. Miten se sitten menee käytännössä, ei mitään havaintoa. Se on varmaa, että Lila ei tule hyppimään ilosta, jos Topi pitää lupauksensa.

Ahdistaa. On pakko purkaa se jollekin puolueettomalle, joka vielä jaksaa kuunnella vikinääni tästä aiheesta. Mulla on paha tapa vatvoa samaa asiaa, mutta kun se helpottaa selvittämään ajatuksia - ainakin jonkin verran. Mä en itsekään jaksaisi puida asiaa aina uudestaan ja uudestaan, mutta no can do. Umpikuja. Tulen hulluksi, jos joudun olemaan hiljaa.

Ahdistaa. Tekee mieli itkeä, mutta kyyneleet ei tule. Olen yrittänyt kuunnella tuskabiisini läpi, luottanut siihen, että kyllä viimeistään Videotape hoitaa homman kotiin. Kilin villat! Kurkkua kuristaa, silmissä polttelee ja hengitys takkuaa, mutta vittu ei kyyneliä.

Ahdistaa. Mä pelkään viikonloppua.