Eikös sitä sanota, että angstin myrskyjen jälkeen aurinko paistaa igluun?

Tämä päivä on ollut hyvä. Todella hyvä. Heti aamusta päiväni polkaisi käyntiin Sofin sekoilema viesti. Rassukka oli niin tohkeissaan, että oli laittanut päivää ajoissa onnittelu-viestin. Siinä pöpperössä ja rähmissä ajattelin "aww, se oli eka..." ja ihmettelin, miksei muilta ollut tullut viestiä ja totesin, että ehkä ne sanovat paikan päällä koulussa kunnes luin Sofin toisen viestin, jossa se sanoi mokanneensa päivän kanssa. Ja samassa tajusin "hetkinen..." Olin itsekin niin messissä, että unohdin oman synttärini. :D Pistetään juuri heräämisen piikkiin. Oli kyllä niin upea herätys, että koko päivän olin yhtä hymyä.

En tiedä, koko koulupäivä meni hyvinkin nappiin ja onnistuin hysterisoimaan ja sekoilemaan aika huolella. Illalla sain yllätys-puhelun Jopolta. Se tuli meille hetkeksi viettämään iltaa Hese-safkan voimin. En siis itse syönyt, Jopolla oli nälkä.

Huominen on vajaan kahden tunnin päässä ja sitten on pyöreä luku. Ding ding kakskymppinen, oon kakskymppinen, takana on raju putki lapsuusvuosien. Oli vähän paska coveri, mutta eipä tuo niin haittane.

Viikonlopusta tulee pitkä. Huomenna siivousta, tiskausta ja pakkausta, illalla baariin ja kotiin sammumaan. Lauantaipäivästä lähtö Turkuun, kakun täyttö ja kostutus, illaksi Sofin kanssa viettämään ansaittua leffamaratonia (näin btw, oikeasti odotan sitä) ja sitten sunnuntaipäiväksi viimeistelemään kakku, kattaus ja yrittää naamioida univelat meikin taakse. Sunnuntai-illalla käymään ukon luona, onhan sentään isänpäivä ja sitten kotiin. Pitäisi vielä maanantaiksi selviä kahdeksaan kouluun. Todennäköisesti olen maanantai-iltana aivan finaalissa. Caputsiino. Toivun kakskymppisistä pari seuraavaa päivää. :D

Ei vaan, juhlia pitää silloin kun on syy...ja vaikka ei oliskaan syytä. Jei!

So, are you motherfuckers ready to rock!?

- Maisku.