Lauantai, 8 päivää ilman Hackmannia.

Tiedä sitten, oliko tuo ilmoittamisen arvoinen luku, mutta katsoin parhaaksi tulla kertomaan. Tosin ongelmana on, että luku uhkaa nollaantua tänään. Oli lähellä jo eilen, vaikka istuin autossa. Eräässä lokerossa asuu Hackmannin pikkusisko, sellainen pieni kokoontaitettava, käytännöllinen kapine. En tiedä, miten sellainen päätyi autooni, mutta käteväksi todettuna se sai jäädä. On tullut huomatuksi, että sillä on kätevä katkoa johtoja, avata kolmioleipäpaketteja ja yms. mitä nyt yleensä tarvii.

Kuitenkin, eilen alkoi ahdistaa. En tiedä, johtuiko se Ässän asenteesta ja mielialasta, joka meinasi saada koko porukan angstin kattilaan (se otti rautatangon mukaan autoon ja voin vain kuvitella, mitä se suunnitteli sillä tekevänsä) vai johtuiko se seurasta, ihmisten hyökkäävästä flirttailusta minua kohtaan, ajatuksistani ja väsymyksestäni vai siitä, että olin koko illan ajanut hieman holtittomasti ja itsetuntoani oli kolhaissut torven huudatukset, joista toinen oli täysin tarpeeton. Yksi Karkkilan kusipäisimmistä ihmisistä soitti torvea kahdesti ja näytti keskaria perään. Toisen kerran eräs auto meinasi olla takaikkunasta sisällä. Suoraan sanottuna en nähnyt sitä, kun lähdin kiihdyttämään porintielle ja hetken päästä huomasin taustapeilissä ajovalot. Se veti jarrut pohjaan, heittelehti pirusti puolelta toiselle ja painui torvea sielunsa pohjasta. Kyllä mäkin säikähdin. Yliarvioin Mitsun kiihtyvyyden, siinä vika.

Plus törmäsin Topiin, joka tapansa mukaan oli äärimmäisen iloinen. Miehen ilme oli hyvin halventava. Mä en vieläkään jaksa ymmärtää, miksi se ei sulata mua, mutta jos se on kuullut jotain juoruja, että levitän hänestä paskaa, se riittää. Musta kyllä vähän tuntuu, että se on toisinpäin, vaikka mies väittäisi mitä.

Enivei, eilinen oli muuten aivan loistava. Autossani oli Miki, Räpä ja Ässä. Ajeltiin pitkin poikin, Miki tankkasi neljälläkympillä (!?) ja käytiin Nummelassa pyörähtämässä. Hienoin hetki oli, kun ajettiin hissukseen läpi hiljentyneen keskustan ja kaikki lauloi täysillä Mökkitietä. En muuten tiennyt, että Ässällä on niin hyvä ääni - vaikka se oli pienessä humalassa. Keskusteltiin henkeviä, paskanpuhumisesta ja muusta. Oli mahtava tunne.

Meillä oli mukana Prope, jossa oli Esko, Saga ja Makke. Jälkimmäisestä huomasin heti, että se yritti iskeä. En halua kuulostaa omahyväiseltä, mutta tajusin sen oikeasti heti. Pyysin tupakkaa, antoi koko askin. Kysyi kahville. Kyseli muutenkin kaikkea, olenko kauan asunut Nummelassa yms. pientä ja tarpeetonta. Kysyi saako lisätä kaveriksi fb:ssä. Melkein arvasin, että se laittaa jotain viestiä. En ollut väärässä.

Herätessäni päivällä naurahdin omalle taidolleni lukea ihmisiä. Viesti kuului jotenkin näin: "Oletko sinkku vai varattu, seurusteletko Räpän kanssa ja jos et, alkaisitko mun kanssa?" Ööö..ööö..rehellisesti sanottuna mä luulin, että noi "alatko olee" jutut kuuluu yläasteelle, mutta yllätyksiä tulee vastaan. Oli pakko selitellä satuja. Sanoin, että sinkkuna olen, en seurustele Räpän kanssa ja en etsi mitään vakavaa. Jätkä oli suhteellisen sinnikäs. Se laittoi mut perustelemaan, miksi en etsi vakavaa ja mitä etsin, miksi ja niin edelleen. Mun piti miettiä, miten vastaan hienotunteisesti, mutta torjuvasti. Aika paha vastus ennen aamukahvia.

Sen lisäksi Mikikin yritti jotain mautonta, sille en jaksanut edes vastailla, mutta nauroin kumminkin. Räpä nyt on Räpä, sille ei voi muuta kuin nauraa. En ymmärtänyt, mikä minussa kiinnitti huomion. Olin omasta mielestäni ihan normaalin näköinen, hiukset vähän päin helvettiä, mutta meikit suurinpiirtein kohdillaan, vaatetuksena vanha kulunut huppari vuodelta 2005 tai jotain sinne päin.

Miksi ne väärät ihmiset kiinnittää huomiota? Miksi, voi MIKSI?

Kundit kovasti kyseli, että tulenko tänään Karkkilaan ja koska en keksinyt mitään järkevää syytä miksi en, niin myönnyin. Nita ja Krisukin menevät Ekin Volvoon, tuskin näen pariskuntaa enää. Ne hengaavat jatkuvasti keskenään. Mä veikkaan, että ensimmäisen riidan tullessa vastaan, Maisa on taas IN. Niin kuin aina. Entäs, jos tällä kertaa Maisa sanookin haluavansa olla OUT?

Mä totesin, että mun on parasta koota oma elämäni edes jonkinnäköiseen järjestykseen, ennen kuin edes harkitsen ottavani jonkun mukaan epämääräiseen sukelteluuni. Koska sen ihmisen on oltava vahva, se ei voi olla häilyväisellä rajalla, jos mä olen tai muuten me molemmat hukutaan. Ehkä siis parempi edetä yksi pieni pingviininaskel kerrallaan, ettei olla mahallaan mäessä. Näin mä sanon nyt ja hetken päästä huomaan jäävuorien sortuvan ja maan rakoilevan allani, rotkojen nielaisevan mut sisäänsä ja itken taas öisin, välttelen demoneitani, mutta ne tuntevat mut jo niin hyvin, että tietävät mitä tehdä, tuovat Hackmannin eteeni kuin uhrilahjan ja jäävät odottamaan. Ja minähän teen heidät iloisiksi noudattamalla käskyä.

Tyhmyyttä? Heikkoutta? Miten sen voi määritellä? Avunhuuto? Pakotie? Mä en edes itse enää tiedä, mitä se on mulle. Pinttynyt tapa. Huomionhaku. Helpotus. Mikään niistä ei kuulosta siltä, jonka kelpuuttaisin vastaukseksi.

Uskokaa pois, mä kyllä yritän. Jokaisen päivän kääntyessä iltaan ja yöhön, mä uskaltaudun huokaisemaan. Kun pääsee unen rajalle, on turvassa.

Tänään siis Karkkilaan. Voisin mennä tiskaamaan, suihkuun ja sitten on the road my men!

- Neiti B.

P.S "Tartun kiinni veitsestä tästä,
otteen tiukan väärästä päästä,
ei se kipinää lyö,
teräs rietas sormia syö,
tänne helvettiin jään,
kiinni kylmään terään."