Päivän mietelause: is it better to burn out than fade away?

Kaikille hölmöille ja muillekin urpoille tiedoksi, jos ette ole huomanneet, nyt on tiistai, koulu alkoi eilen ja olen nyt jo hiusrajaa myöden täynnä sitä. Syykin saattaa löytyä, jos oikein etsii - eikä sitä oikeastaan tarvitse etsiä. Mä en ole kahteen yöhön nukkunut riittävästi...taaskaan.

Sunnuntaiyönä oli jännää, kun tiesi, että pitää herätä kymmeneltä ja menin ihan hyvillä mielin yhdeltä sänkyyn, luin vähän Christietä ja kahden aikoihin sammutin valot. Sitten se alkoi. Alakerrassa. Tuttu jumputus. Räväytin silmäni auki ja kirosin ääneen. Latelin muutaman hyvin tunnetun ja kulutetun kirosanan katolle ja kieräytin itseni seinään päin. Uni ei kuitenkaan tullut. Kolmelta luovutin ja luin vähän lisää. Valot sammutin puoli neljä. Puolisen tuntia, luin jälleen vähän lisää, valot kiinni. Olen tainnut nukahtaa puoli viideltä. Ja heräsin yhdeksältä DING DING aivan yhtäkkiä. Siinä mä sitten tuhisin ja murisin, mutta en suostunut nousemaan sängystä ennen kymmentä.

Kaksikymmentä vaille kymmenen sain tekstiviestin. "Ilmoita, kun sulle voi soittaa. Tärkeää asiaa." Mandin tyyliin lyhyesti, ytimekkäästi ja täynnä lyhenteitä. Vastasin, että vaikka heti. Puhelin soikin saman tien. Ensimmäiseksi tokkuraiset aivoni jähmetti toisen itkusta tärisevä ääni. Säikähdin tietysti, että mitä on tapahtunut, onko joku kuollut ja niin edelleen. Tiedättehän, käy kaiken mahdollisen ja mahdottoman läpi päässään.

Huolestuneena aloin kiskoa sisarestani ulos tietoja, jotka tämä hysteerisen tilansa lomasta suostui kertomaan. Puhuimme melkein tunnin (jonka aikana sanoin viidesti, että nyt on mentävä) ja puhelun loppuun sain Mandin jopa nauramaan. Juodessani aamukahvia olin ylpeä hänestä. En voi sanoa syytä, koska epäilen, että osa blogini lukijoista kuuluu ns. "no name'hin", enkä usko että Mandi haluaa asiaa heidän tietoonsa. On kuitenkin sanottava, että olen ylpeä, pitkästä aikaa. Hassu toiveeni sai tulta alleen - mä taidan saada sisareni takaisin.

Viime yö meni jostain syystä myös vituilleen, vaikka olin kuolemanväsynyt. Nukahdin joskus kahdelta ja kello soi kymmentä vaille seitsemän. Hetken herkuttelin ajatuksella jäädä nukkumaan, mutta pakotin itseni ylös sängystä kohti kahdeksan tuntista kidutusta. Sivumennen sanoen, tämä on ollut tosi outo päivä. En osaa tarkemmin kuvailla, että miten, koska periaatteessa mitään erikoista ei ole tapahtunut, mutta silti. Omituinen.

Päivän viimeiset tunnit olivat kemiaa, joten en jaksanut oikein olla messissä ja nojasin vain pylvääseen silmät kiinni. Opettajan tasainen, yksitoikkoinen ääni protoneista sun muista lipui ohitseni. Mä luulen, että tänä yönä nukun kuin koiranpentu tai muuten on jokin tosi pahasti vialla.

Itse asiassa, siinä paha missä mainitaan. Ehdin juuri tänään valittaa, ettei tietoa ajokorttini kohtalosta ole vieläkään tullut, kun Edi sitä tiedusteli ja muutama muukin nimeltämainitsematon on asiasta vihjaissut, että saa ennen mua kortin. Se voi olla. Mulla ei ole kovin hyvää tuntumaa asiasta. Joka tapauksessa, päästessäni kotiin kaupasta (johon meni taas aivan liikaa rahaa) ovien välissä odotti ohut, pahaenteinen kirje. Haaste, oikein sanoakseni, lakikieli hieman kauhistutti. Kädet täristen avasin kuoren. Torstaina. Haaste. Puoli neljältä. Voihan arse.

Onneksi koulu päättyy silloin kahdelta, niin ei tarvitse kenellekään selitellä mitään. Opettaja eilen jo ehti tiedustella, pääsisinkö kuskiksi tammikuun lopulla pidettäviin matkamessuihin. Vaivaantuneesti totesin, että auto löytyy, mutta ei korttia ja tarkempaan uteluun kuittasin epämääräisesti "mokasta." Mitäpä muuta se olisikaan ollut? En oikein lämmennyt ajatukselle, että olisin paljastanut kännääneeni korttini hyllylle. Olisi osakkeet ropisseet alas kuin timantit kaivoksista.

Haaste. Tarvitsenkohan todistajia? Kutsutaanko sinne joku? Koska nyt on pienessä paniikissa myönnettävä, että olen hieman vääristellyt kertomustani. Olimme torilla, kyllä, periaatteessa kaverini luona, koska kävelimme torilla moikkaamaan ihmisiä ja Mitsu OLI parkkeerattu, mutta mietin, olisiko Dolpi ja Mufi niin tyhmiä, että käräyttäisivät mut valkoisesta valheesta? Krisu ei sitä ainakaan tekisi. Ja tuleeko sinne yleensäkään todistajia? Krisu sanoi, ettei niiltä otettu tietoja ylös, joten epäilen. Mutta silti. Hermostuttaa. Menin silloin shokissa lörpöttelemään ja vääntämään kertomusta parempaan, fiksumpaan muotoon ja nyt kaduttaa. KYLLÄ TIEDÄN ettei se ollut järkevää, mutta ajattelin sen kuulostavan paremmalta. Vetoan tilapäiseen mielenhäiriöön, adrenaliinipiikkiin, vitutukseen ja siihen helvetin alkoholiin, joka kulki verenkierrossani.

Haaste. Voi pyhä lehmä. Kuka haluaa lyödä vetoa, milloin kortti tulee takaisin? Keväällä, kesällä vai vasta syksyllä? 4,-6,-8kk? Ei jeesus. Hermostuttaa. Oikeastaan olen sananmukaisesti paniikissa, aivosolut ovat hajallaan pitkin kalloa, yksikään järkevä ajatus ei liiku mihinkään. Piuhat nakerrettu poikki ja hehkulamppu hajalla. Voihan...sammakon sääriluu.

Lohduttavia, kannustavia sanoja kaivataan. Täällä on pysäkki!

- M.