Sunnuntai, 31 päivää.

Synti ja häpeä kirjoittaa kaksi melkein toistensa kaltaista merkintää peräjälkeen, mutta lukiessani edellisen kirjoituksen läpi, huomasin miljoonia aukkoja ja kertomattomia juttuja. En viitsinyt poistaa sitä, enkä jaksanut alkaa täydentämään, joten kompromissi tämäkin.

On todettu, että alkoholi ei sovi minulle, mutta eilinen meni luojan kiitos putkeen. Toisin tänään onnistuin jo mokaamaan, kun Pexi soitti ja kyseli Räpästä, sanoin jotain mitä en varmaankaan olisi saanut sanoa ja puhelun loputtua purin sormeni verille. Ei vittu jos jotain meni reisille mun takia niin pojat tulee kohta rautatangon kanssa perääni. Läppä...tai sitten ei.

Niin, eilinen. Koska vietin perjantaiyön kuskina, oli mun vuoro vetää itseni vesinokkaeläimeksi. Se ei siis ollut suunnitelma, eikä edes tarkoitus. Karkkilaankin lähdin vasta yhdeksän jälkeen, kun pari maanittelevaa puhelua oli saanut mut nousemaan sängystä ja naamioimaan itseni ihmisen näköiseksi. Valvottu yö vaati veronsa ja näytin vähintäänkin surkealta. Kaiken lisäksi tapahtui eräs hämmentävä juttu, joka aiheutti hämmentävän reaktion, joka hämmensi lisää.

Soitin Edille. En muista, koska viimeksi olisin soittanut sille tai päinvastoin tai koska ylipäänsä olisin edes puhunut miehen kanssa paria lausetta pidempään. Pointti oli siis se, että soitin hänelle. Huvin vuoksi. Kyselläkseni missä hän menee, kenen kanssa ja mitä on illan ohjelmistossa. Kuvailu on äärimmäisen tarkkaa, koska yritän saada teidät mukaan tilanteeseen, jossa olin. Elän toivossa, että ymmärtäisitte hämmennykseni.

Edi vastaa: "No morjensta." hilpeällä, neutraalilla, ystävällisellä sävyllä.
Minä: "No moro moro, missä päin meet?"
E: "Karkkilassa."
M: "Oolrait. Oot sä mitä tekemäs tänää?"
E: "Ajelen."
M: "Ketä sul on kyydis?"
E: "Täl hetkel Kiti, Mila, Vili ja Koivis. Kuis?"
M: "Eiku tulin vaa ajatelleeks...ku mietin että voisin tulla käymää."
E: "Ai sä oot tulos tänne päin?" (yllättyneenä, innostuneena)
M: "No onko se nyt yllätys, lauantai-ilta ja kaikkea?"

Ja sitten se lause, joka sai mut itkemään. Oikeasti. En valehtele, enkä löydä vastausta miksi.

E: "Okei, kiva juttu. Soittele vaikka sitten ku oot täällä päin nii nähdää torilla." mukavalla, vastaanottavaisella, iloisella sävyllä.
M: "J-joo okei mä teen niin moro."

Puhelu loppui. Laskin kännykän vierelleni sängylle kuin uhrilahjan. Ja saman tien kyyneleet tulivat. Miksi, voi herrakiesus, miksi? Siis täysin normaali, asiapitoinen, tyhjentävä puhelu ja mä itken!? Kyllä vähän tuli olo, ettei ole kaikki muumit laaksossa tai missään muuallakaan sen puoleen. Siinä mä sitten keräilin itseäni, pesin naaman ja meikkasin.

Oli kyllä kiva yö, vaikka alkuillasta vitutti ihan mielettömästi. Räpä lupasi tankata, sillä ei ollut rahaa. Otin Meesin vastentahtoani kyytiin, koska se lupasi tankata ja kusetti. Heitin tankkiin viimeisen setelini, jotta pääsisin kotiin. Sitten Ässä, tuo siunattu olento, istuutuu kyytiin ja kysyy: "Haluatko sä Maisa alkaa juomaan meidän kanssa? Me tarjotaan." Hmm, arvaa?

Olin puoli kuudelta kotona. Räpä toimi kuskina, vaikka se vinkui koko ajan, että haluaa kotiin nukkumaan. Tylysti totesin, että saa luvan kestää, koska se oli mun ristini edellisenä yönä ja vetää lisää sitä Tehoa, että pysyy tiellä. No, aamuyöstä, kun lähdettiin Nummelaan Edi veti Ferrarinsa kanssa ohi.

(Välihuomautus: Edi siis tuli hakemaan Räpän meiltä, kun se heitti Koiviksen samalla kotiin.)

Mulla leikkasi hyvällä tavalla kiinni ja sanoin Räpälle, että ottaa sen kiinni. Tarkka lauseeni taisi olla: "Ja jumalauta toi kirppu ei mene musta ohi." Uskomatonta, mutta totta, Räpä ei uskaltanut ajaa kovaa. Vaikka annoin luvan. Sanoin, että antaa mennä vaan, niin paljon kuin tästä roskasta irtoaa. Toisin Räpä totesi siihen, että olen tainnut juoda vähän liikaa. Pyhpah, oloni oli koko ajan hyvä, pahaolo ei yllättänyt, mutta väsymys kyllä ja olin tipahtaa yön aikana useaan otteeseen.

Kyllä me sitten loppumetreillä mentiin ohi (vaikka Edi teki kiusaa) ja meidän parkkikselle päästyäni avauduin Edille. Ensi kerralla, kun rupeaa tukkimaan tietä, eikä päästä meitä ohi niin voi äiti auta. Edi nauroi ja sanoi: "Mä en ole vittuillu sulle pitkää aikaa ja nyt sä alat aukoo päätäs. Mikä sua vaivaa?" Ja minä siihen: "No hitto, arvaa rupesko ärsyttää, kun sä tuut tolla sun miniferrarilla ohi?"

Kaikki nauroi. Tein huomion, että sillä oli Kiti kyydissä. Voi hellanlettas. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Edi nauroi ja jatkoi lausetta: "Mä sanoin just, että iha varmaa Maisa hermostuu ja laittaa Räpää vauhtia, ku mä meen ohi." Oot sä niin ihana, sanoin ajatuksissani. Onneksi vain siellä.

Ne lähti ja mä keskityin kompuroimaan yläkertaan mahdollisimman hiljaa. Missio ei ihan onnistunut, kun joku oli mennyt korottamaan portaita ja keinutti kerrostaloa. Olen tänään herännyt puoli yksi kesäaikaa. Ja edelleen olisi väsyttänyt. Itse asiassa puoliksi nuokun tässäkin ja mietin, miksi tulin kirjoittamaan tätä. Ei harmainta aavistusta.

Mä rupesin eilen autossa miettimään, että olenko yksi jätkistä vai nainen, joka liikkuu poikaporukassa. Että siksi kukaan ei kiinnostu musta, koska olen se hyvä tyyppi ja pelkkä kaveri. Aikaisemmin pojat aloitti lauseet: "Hei jätkät - ja Maisa." Nyt se on pelkästään alkuosa. En väitä, etteikö porukkaan kuuluminen tuntuisi hienolta, olenhan sitä parin kirjoituksen verran mainostanut, mutta jokin tossa asiassa on alkanut häiritsemään. Toiseksi olen huomannut, että hengatessani jätkien kanssa, olen huomannut itsessäni muuttuvia piirteitä. Ei hälyttäviä, koska olen opetellut kontrolloimaan itseäni, mutta kuitenkin. Esimerkiksi seurustelu. Se on alkanut tuntumaan hieman yliarvostetulta, koska katsellessani ympärilleni mulla on muutama hyvä esimerkki miksi seurustelu ei kannata (Krisu ja Nita, Max ja Jopo). Tietenkään ei saisi yleistää, mutta totesin tässä maanantaina Sofille puhelimessa, että jos yksi tuhannesta kundista on uskollinen, rehellinen ja helppolukuinen, se ei pelasta loppua mieskuntaa, jotka ovat täysiä kusipäitä. Fakta mikä fakta. Deal with it.

Tilanne on nyt tämä, että mun tekee aivan järjettömästi mieli pizzaa ja grillisipsejä, mutta rahaa ei ole kumpaakaan. Mykistävä umpikuja. On siis vain kestettävä tämä suolanpuute tai kaadettava merisuolaa suoraan purkista. Namiiii...

Tilanne on myös tämä, että lopetan joutavanpäiväiset höpöttelyni, jotka varmasti kiinnostivat taas kaikkia ja menen vaakatasoon.

Oli hauskaa, heippa.

- Maicho.