Minä palasin taas omaan hiljaiseen yksiööni. Kasasin tavarat seinän viereen odottamaan purkamisinspiraatiota, jota todennäköisesti ei tule näkymään. Vein laskupinon keittiön pöydälle. Purin ruokatavarat. Avasin ikkunat. Riisuin päällimmäiset vaatteet ja laitoin hiukset kiinni. Revin laskut auki ja tuskailin hetken niiden kanssa. Join kaksi lasillista vettä. Kastelin kukat. Sitten pysähdyin keskelle lattiaa ja mietin, mitä tekisin seuraavaksi.

Siivous kuuluisi ehdottomasti tehtävälistaani, mutta miten helppoa onkaan siirtää sitä alemmas ja puhaltaa pölypallot takaisin huonekalujen alle. Päädyin istumaan koneelle, päivittämään sitä ja siivoamaan kansioita turhasta.

Iltaohjelmaksi en suunnitellut erityisempää. Halu nähdä kavereita olisi fifty-fifty, mutta ne voisi joskus ajaa tänne päin. Jotenkin on kovin vetämätön olo. Jaksoin vääntäytyä suihkuun, mutta ajatuskin siitä, että lähtisi kohti Landiaa, tympäisee. Kyllä mä tiedän, että päästessäni auton ratin taakse, tunne häviää. Ongelma onkin, etten saa itseäni sinne ratin taakse. Tässä mä lagaan, hiukset märkinä ja iho kuivana, pelkässä topissa ja kotihousuissa.

Jaaha, puhelin soi äsken. Ässä. Se on tämän viikon aikana soittanut omituisen monta kertaa. Eilen se kuulosti todella pettyneeltä, kun ilmoitin tulevani vasta tänään ja nyt se kuulosti taas pettyneeltä, kun sanoin, että mun on oltava huomenna kahdeksalta koulussa eli en voi olla pitkään ja kuulemma keskustassa tuskin on ketään ja bensaakaan ei oikeastaan ole, selityskin löytyy hyperventilaatiostani laskujen kanssa. No, onneksi se ei ollut yksin ja mä keskustelin tavastani poiketen todella iisisti, niin ei jäänyt kovin huonoa omaatuntoa. Huomeniltapäivällä siis lupasin, että tulen käymään. Huomenna....huomenna...vakiovastaus joka ikiseen vitun ongelmaan, joka elämääni pyörittää.

Kun olisin miljonääri tai edes kovapalkkainen opiskelija, mutta ei. Kaikki on laskettava tarkkaan ja jos vain erehdyt haaveilemaan jostain hieman kalliimmasta, niin putoat korkealta ja kovaa.

Oli muuten aika symppis äsken, kun hieman kärkkäästi totesin, että herrat voi eksyä tännekin päin, jos liian ikävä tulee. Ässä totesi kiireesti että "juu totta kai me tullaa jos jollain on rahaa." Ihanan ässämäinen sävy. Sitä tietää olevansa kotona, kun kaikki toimivat juuri niinkuin heidän pitääkin.

Esimerkiks Sofi. Tavattiin Turussa maanantaina, kun menin heille. Sofi seisoi pihalla vastassa ja hieman empien totesi autoni olleen erivärinen. Hmm, johtuneeko siitä, että mulla on ERI auto? :D Lause vaatii hymiön. Tuttu jääpää. Parhaimmat kommentit ovat tulleet pienessä flow'ssa, kun ajatukset eivät ole olleet täysillä kierroksilla. Hangoverin lentokenttä ja sitä rataa, Sofi tietää. *wink*

Ei kai tässä sitten mitään. Säästelen rahojani ja bensaa huomiseen, kun joudun heti pakollisen koulupäivän jälkeen ajelemaan katsastuskonttorille. Olen fiksuna ihmisenä unohtanut rekisteröidä autoni ja piti tänään, mutta eihän ne tietenkään olleet auki, joten last chance huomenna. Painelen menemään kumi ulvoen. Täytyy varoa ettei puhkea. Voisi vituttaa. (Sofiiiii...)

Tältä erää, Maisku kuittaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

- M. Chuttes.