Light to the darkness.
Olen saanut jonkinlaisen otteen ajelehtivasta elämästäni, vaikka syömiseni on mitä on ja vartalonmuodoiltani muistutan eniten mädäntynyttä päärynää. Itse asiassa, tämänhetkinen sisäinen riemujuhlani on melkoisen suuri. Tuntuu siltä, että asiat järjestyvät, vaikka kaikki proggiset ovat ihan alkutekijöissä.
Aloitetaan vaikka koiranpennusta, koska sain viimeinkin asiaa edistettyä. Erään rotuyhdistyksen sivujen suurkuluttajana otin syyslomalla sielun asiakseni tutkia kasvattajat suurennuslasin kanssa. Kutistin vaihtoehtoni kahteen potentiaaliseen, järkevään ja ajatuksiltaan samaistuviin porokoirankasvattajaan, joista molempiin olen ollut yhteyksissä. Toisen kanssa juttelin melkein kaksi tuntia puhelimessa ja laitoin itseni alustavaan pentujonoon, sillä yhdistelmä, josta hän on pentuja tekemässä, oli kelloja kilistävä. Oikeasti, se kuulostaa kliseeltä, kun sanoo että sen oikean tuntee. Minä tunsin. Klikattuani sivut auki ja lukiessani yhdistelmän, tuli sellainen "tämä se on, mun on saatava näistä yksi." Ei muuta kuin puhelin kauniiseen käteen ja menoksi.
Uroksena on erittäin kaunis, maskuliininen ja koirannäköinen otus, jonka blogia ja elämänvaiheita olen kesästä asti seuraillut. Emään ihastuin katsottuani ko. koiran toko-videoita ja luonnetestin. Se on niin siinä. Toivon kädet kyynerpäitä myöden ristissä, että asiat etenevät toivottuun suuntaan ja kevään puolella asunnossani temmeltää pienen porokoiran alku. Itkettää, kun ajattelenkin asiaa. Hullua, mutta totta!
Toinen asia on muutto. Eilen juttelin äidin kanssa, joka sanoi jutelleensa Kimin kanssa. Kimi oli ihmetellyt, miksi en muuta nyt jo Turkuun, koska siellähän mä tulen pääasiassa olemaan ja koulussa käynti minimoituu pariin hassuun piipahdukseen. Tosiaan...en tullut ajatelleeksi. Neuvottelin äidin kanssa tovin ja sen jälkeen laitoin itseni asuntojonoon. Aikaisintaan helmikuussa, sillä haluan joulun olevan rauhallinen. Uutena vuotena on helppo sopia asioita ja sanoa tämä torppa irti. Kohta pitää alkaa pakkailemaan, sillä työharjoitteluun mennessäni vapaa-aika Nummelassa jää pieneksi. Eli kiire tässä tulee, sen osalta.
Suunnittelin muutenkin muuttavani huhtikuussa, mutta miksi vasta silloin? En tiedä. Parempihan se on alkuvuonna. Ehtii koti olemaan "sisäänajettuna" ja "omana" ennen kuin nappula tulee. Ja sehän tulee. Revin rahat vaikka mistä. On sitä ennenkin paskaduunia paiskittu unelman eteen. Viikonloppuduunia tai iltavuoroja tekemään työharjoittelun ohella, niin ne muutkin opiskelijat tekee. Lisätienestiä, toverit!
Viikonloppuna Mandi ja hoitokoira Sisu tulivat kyläilemään. Oli se penneli niin näppärä tapaus, ei luoja! Opetin sen antamaan tassua ja menemään maahan. Päivässä. Ja voi sitä elämisen riemua, kun mentiin pururataa kiertämään. Kuutti veti rundia niin, että lehdet pöllysi ja tassut oli välillä solmussa. Näytti siltä kuin koira olisi lentänyt. Potentiaalinen pikku-nassu, ei voi muuta sanoa.
Hölmöintä tässä on, että Sofikin jaksoi kuunnella päätöntä hihkumistani, kun sopersin yhdistelmästä, vaikka se tuskin siitä mitään ymmärsikään. Se sanoi eilen puhelimessa, että olen jotenkin reipastunut. No onko se ihmekään! Mandi oli kehunut mua äidille ja sanonut, että olen muuttunut positiivisempaan suuntaan ja aikuistunut. Pitäisi kai olla imarreltu.
No, ei se lopu tähän. Sunnuntaina menen sille toiselle kasvattajalle tutustumaan. Sillä on kaksiviikkoisia pentuja, voi onni ja autuus! Tietenkään en niihin pääse koskemaan, kun ovat niin pieniä, mutta pelkkä ajatus hykerryttää. Semmosia marsuja! Jossain vaiheessa menen tälle emo-koiran kasvattajalle käymään ja pitäisi Kuopioonkin eksyä tsekkaamaan isi-koira. Ja siinä sivussa moikkaamaan Sofia. :D
Ei mulla muuta. Kunhan hymyilen.
- Magical.
P.S Sum41 - With me / rakastuin <3
