Yrittää ja yrittää, yritän niin, että ikenet vuotaa verta kun pureskelen hampaani poikki ja kynnet uppoaa kämmeniin kun vastaanotan taas yhden pettymyksen aallon. PERKELE!!!

Oli varteenotettava keikkatyö. Turussa. Iltaisin. Joustavilla työajoilla. Ja vittu se kosahti siihen, etten pääse aikaisemmin kuin marraskuun lopulla koko saatanan kylää kohti, niin että oikeasti riittäisi aikaa muuhunkin kuin joihinkin vitun kahvituksiin ja kakutuksiin. Ei luoja, että kykenee vituttamaan! Pomo kuulosti oikein mukavalta, hiukan pettyi, kun niin hankalaksi meni ja olisi jo tänään vaatinut haastatteluun. Milläs mä täältä perätaavettien kolosta kuumeessa ajan yhtään mihinkään!? No, hiukan nihkeästi lupasi soitella, jos jotain tulee, mutta miten mulla onkaan vahva epäilys, että häivyn numeroavaruuteen kuin sukkula?

Niin, eikä muista työpaikoista kuulu mitään. Voi mun puolesta suksia vittuun, mitä helvetin insinööritutkintoja ne oikein kaipaa? Sopii opiskelijalle, joo, in my ass! Mä laitan sinne CV:tä ja kuvaa ja sellaisen kuvauksen, että se lähentelee täydellisyyttä: ei liikaa kehuja, nöyrä kuin selkäänsä saanut huora ja iloinen. Reipas. Ahkera. Ei kyllä jaksa kiinnostaa enää yhtään mikään. Ihan sama, mitä ne etsii ja haluaa, kirjoittaa hakemukseen "tällainen ja tällainen" ihminen, eikä kuitenkaan kelpaa. Ottakaa sitten se vitun it-insinööri sadantonnin kuukausipalkkoineen, joka ei eläissään ole moppia nähnyt ja seisoo kuin orava, kun pitäisi siivota vessat.

Eniten itkettää se, että tuo oli ainoa, joka vastasi mun epätoivoisiin lisätienestien hakemuksiin! AINOA!!!!!

Vitutus ja sen määrä!