Lauantai, 23 päivää.

Mä alan kyllästyä näihin viikonloppuihin, jolloin elän rahattomana, selväpäisenä ja äärimmäisen vittuuntuneena seuraamassa joko

a) nuoren parin jatkuvaa kinastelua, kitinää, vikinää, ininää, napinaa, narinaa, marinaa...
b) muiden menoa ja meininkiä
c) kuinka tylsää iltani on, väsähdän nopeasti ja menen kotiin kellon näyttäessä mielestäni aivan liian vähän.

Se on mun mielipide ja tällä hetkellä ei kiinnosta kärpäsenpaskan vertaa muiden sanomiset. Mua ottaa päähän niin moni asia, että uhkaa koko vapaapäivä mennä vituiks. Onko silläkään mitään väliä, kun räkää tulee kolmesta aukosta, yskittää ja ääntä ei lähde?

Ensinnäkin, mä olen helvetin kypsynyt siihen paskanjauhantaklubiin, joka liikkuu Karkkilan sisällä. Jokaisella on niin kova tarve tehdä selkoa ja analyysia muiden elämästä, että unohtaa oman itsensä kokonaan ja keskittyy aivan vääriin asioihin. Puhuisi edes asiasta, mutta ei, mahdollisimman kaukaa ja asian vierestä. Mikähän se viimeisin juoru oli...aijoo, että tykkään Eskosta. Miehen exä tuli kertomaan asiasta. Ja minä tuijotan haavi auki, että mistä helvetistä tuo nainen puhuu?

Toiseksi, mä olen helvetin kypsynyt tähän kolmiodraamaan, joka repi lopullisen kaveriporukkamme palasiksi. FB:ssä käydään kovaa taistoa, vääntöä ja kääntöä asioista, ihmisistä ja kaikesta siltä väliltä. Eilen se vielä nauratti, sitten alkoi säälittämään ja tänään nousi vitutus. Antaisi olla jo. Tilanteelle ei voi mitään, jokainen mokasi jotenkin, tehtyä ei saa tekemättömäksi ja vaikka saisikin, niin kukaan ei pystyisi unohtamaan. Siellä haukkuvat kilvan toisiaan entinen ja nykyinen, mukana menossa myös Topi, minä puolueettomana Switzerlandina nauramassa kommenteille, Krisu vetämässä liekkiä jokaisesta vastauksesta. Tämä alkaa menemään niin surkuhupaisalle puolelle, mutta siltikin pelkään tämän olevan tyyntä myrskyn edellä. Kohta on kolmas maailmansota käynnissä. Eikö se jo riitä, että luokkamme henki on olematon, meidän porukkaa katsotaan kieroon ja kaikki, ihan kaikki, turhantärkeät lissut luokallamme luulevat ja olettavat tietävänsä asiasta KAIKEN.

Oli eilen aivan liian lähellä, etten marssinut Iisan luokse ja ravistellut sitä. Mitä vittua se kuvittelee tietävänsä? Millä oikeudella se tulee aukomaan päätään? Nummelan imperiumi tietää tasan tarkkaan yhden puolen ja se on Kikin versio. Eli en yhtään huutelisi.

Raivostuttavaa! Aivan helvetin raivostuttavaa, turhauttavaa ja sitä rataa. Asia ei mullekaan kuulu, mutta...tai no en tiedä kuuluuko se. Teoriassa ei, mutta käytäntö onkin stoori erikseen. Tähän soppaan on sekoitettu kaikkien mahdollisten lusikat, vastentahtoisesti tai vapaaehtoisesti, mutta kaunista jälkeä tästä ei synny ja se on varmaa, jos joku asia on varmaa.

Tekisi mieli vain huutaa ja repiä silmät jonkun päästä. Pahinta on, ettei tätä saatanan farssia pääse karkuun minnekään. Sitä kuulee koulussa, sen ulkopuolella, kavereiden kesken, vittu joka ikinen urpo spekuloi asiaa kymmeneen kertaan, kymmeneltä eri kantilta ja saa kymmenen eri teoriaa aikaiseksi. Mä en jaksa kuunnella yhtäkään "vittu mikä huora" kommenttia, en Nitan petturuudesta, Krisun kusipäisyydestä, Kikin asenteesta ja siitä kuinka ämmä se on, en heidän tulevasta lapsestaan, en yhtään mistään!

Ja montako kertaa olen valottanut, että nyt riittää? En pysy laskuissa perässä. Jumalauta, onko se liikaa vaadittu, että viikossa saisi yhden päivän täydellisen irtioton koko fiaskoon? Ilmeisesti. Blaa blaa sieltä ja blaa blaa täältä. Kitinää, vikinää....VITTU PÄÄHÄN TÄSSÄ HALKEAA!

Olen yrittänyt olla välittämättä, mutta se ei onnistunut kehuttavin tuloksin. Jos neliviivainen cee tunkeutuu tärykalvojesi läpi, vaikka mietit rentouttavaa rantalomaa Huitsinvitussa kera piña coladan ja komean Jorgoksen, niin missio on menetetty. Jos saat jatkuvasti kuulla loanheittoa oikealta ja vasemmalta, takaa ja edestä plus muutamasta muusta kulmasta, olet valmis keskustelemaan vaikka poliitikasta, jotta saisit ajatukset muualle.

Edes tämän kirjoittaminen ei helpota. Päinvastoin, tulen entistä vihaisemmaksi. Taitaa olla niin, että Maisa ottaa suunnaksi Valintatalon, käy ostamassa Pringlessejä vitutukseen, sulkee puhelimen ja viettää lauantai-illan piirrettyjen, Sinkkuelämän ja 2000-luvun kovimpien kauhuleffojen parissa. Ei kiinnosta, ei tipan tippaa, mennä mihinkään suuntaan. Ei kiinnosta nähdä Ediä, ei Ässää, ei yhtäkään karkkilalaista. Tällä hetkellä kelpaisi yllärikäynti joltain tutulta, joka toisi mukanaan pistaasipähkinöitä ja pullon pahaa punaviiniä, ehkä jonkun leffan, sanoisi että "nyt me tehdään aivopesu paskasta" ja valvottaisiin aamuun asti muistellen nuoruutta (minähän oonkin tosi vanha...), unelmia ja silleen, ymmärsitte pointin. Ai että...vihdoinkin hymy!

No, tämän kaiken sheissen keskellä oli kuitenkin eräs mukava hetki. Eilen lähdin ajamaan Forssan suuntaan moikkaamaan vanhaa lapsuudenystävää Ninniä. Istuin kolme tuntia vaihtamassa kuulumisia ja lähdin yhden jälkeen ajamaan kotio. Oli ihan mahtavaa ja upeeta nähdä pitkästä aikaa.

Että jos jollain on ylimääräistä aikaa ja rahaa, halua tulla pelastamaan mut ennen kuin teen treffit suihkutangon kanssa niin teretulemast. Tarjoan kahvit tai jos ei terva kelpaa niin teetäkin on. Namaste.

Kettu kuittaa, kiitos ja näkemiin.

- kenraali B.