"I'll drink a fifth of vodka till it's gone
and make her feel so good that it can't be wrong.
If you got jack in your cup go raise it up.
If you ain't got enough, go fill it up.
If you had too much, go throw it up.
And if you ain't got shit.
Throw your hands up!"
Aloitetaan angstilla ja päätetään loppuhuipennukseen. Mun on kerrottava viime yöstä. Koska se oli täynnä demoneita. Yksiöni olohuoneessa oli käynnissä oikeat demoniorgiat ja paikalla olivat VIP-vieraat Hackmann ja biisilista nimeltä Kidutus. Siinä ne tanssivat, ympärilläni, ivallisesti nauraen ja hiuksiani repien. Musiikki hakkasi käpylisäkkeissä asti ja oli vain ajan kysymys, koska joku tulisi soittamaan ovikelloa. Kukaan ei tullut. Mä sain kaikessa rauhassa ulvoa tuskaani kuutamolle. No joo, eihän eilen mitään kuutamoa ollut. Seinille sitten, yksi lysti. Seinille ja varjoille.
Päässä toistui vain yksi sana: Murhaaja. Siitä se venyi lauseeksi: Olenko mä pettymys? Mitähän mutsikin ajattelee? Se varmaan syyttää itseään mun virheistä.
Ja sitten alkoi: Murhaaja, petturi, luuseri, epäonnistunut, valehtelija, murhaaja, petturi, luuseri...
Mä en voi sille mitään. Siis luuletteko, etten mä yritä estää sitä kieroa kehtolaulua, joka soi mun päässä? Miksi te kuvittelette, että mä olen sikiösasennossa kovalla punosmatolla, itkemässä silmiä päästäni, itkemässä niin kauan, että oksettaa, raahautumassa keittiöön ja...No joo, kestin mä pitkään. Aivan helvetin pitkään. Päivissä en pysy laskuissa, mutta pyöristettynä kolme kuukautta ja vähän päälle.
Tee elämällesi jotain. Nouse jaloillesi, nosta leukasi, katso Herra Kohtaloa suoraan silmiin, naura ääneen, sylje vasten maailmaa. Tee vittu jotain, ettei sua tarvitse aina hävetä. Ettei tarvitse pyöritellä silmiä, taputtaa päälaelle ja sanoa: "Voi Maisa sun kanssa." Mä tiedän ihmisten ajatukset. Luulen tietäväni. Tyttörukka, riepuraukka, ikuisesti tuomittuna kulkemaan junarataa pitkin silmät sokeina. Missä onkaan se valo, joka johdattaa turvaan? Missä onkaan se käsi, johon uskaltaa tarttua?
Hyvät naiset ja herrat, Maisa myöntää pelkäävänsä ja olevansa heikko!
Tekisit jotain itsellesi. Lakkaisit mokaamasta. Rupeaisit elämään, kuten kirjoihin on merkitty. Tietyllä kaavalla, ennakkoon piirretyllä kuvalla, yhteiskunnan määräämällä tavalla. Ole normaali. Lakkaa haaveilemasta. Vittu en mä tiedä! Mitä mun pitäisi tehdä, että saisin kaiken raiteilleen? Mä en osaa enää vastata. Yritin yksin - epäonnistuin. Yritin kaksin - epäonnistuin. (Ja se alkaa: murhaaja, petturi...)
Hackmann, ole sinä hiljaa!
Ensi yön on pakko onnistua tai en pääse huomennakaan kouluun. Viime yö meni painajaisia katsellessa, heräillessä, hikoillessa. Tuntien varjossa, ahdistavassa pelossa kylpien. Tunsin, kuinka paikattu haava repesi auki ja veri alkoi taas vuotaa. Oli noustava ylös ja aloitettava alusta. Oli sytyttävä valoja, karkoitettava demonit. Oli kuuroutettava itsensä. Oli pysäytettävä ajatukset. Enhän mä onnistunut. En onnistu ikinä. Pääni on liian vahva taistelussa sydäntä ja tahtoa vastaan.
Huoh...voi Maisa sun kanssa...
Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. 17.2 vaaleanpunainen pantterini saapuu takaisin lompakkoa lämmittämään. Hypin ilosta, kun avasin kädet täristen kirjekuoren. Ensi torstaina. Miten jaksan odottaa kymmenen päivää? Se tuntuu pieneltä ikuisuudelta.
Onhan tässä muutakin odotettavaa. Mitään muuta en nykyisin teekään. Ammattisi? Odottaja.
Minä menen nyt. Adios!
- Macy.
"Come to papa..."
