Lauantaipäivä. Mikäs sen parempi ajankohta kuin jakaa friikkiä ajatusmaailmaansa. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Viimeisen kolmen viikon aikana on tapahtunut jotain kivaa. Sain nimittäin puhelinsoiton havittelemastani yksiöstä. Pakenin Venäjän tunnilta käytävään puhumaan. Tai siis tarkemmin tuijotin koomassa lumiselle pihalle ja änkytin kaikkea typerää. Keskiviikkona pääsen katsomaan kämppää. Voi luoja!

Hyvä, etten innostuksissani alkanut pakkaamaan. Seisoin keskellä huoneen lattiaa ja mittailin suu mutrussa tavaroitani. Kävin eilen kaupassa ja möläytin tarvitsevani banaanilaatikoita. Onneksi tajusin paikata virheeni ajoissa tai olisi käynyt nolosti "eikun mä vaan valmiiks kyselin en ees tiiä onko mulla kämppää mut ihan kiva tietää että teiltä saa ilmatteeks kiitos ja näkemiin".

Torstaista asti ollut Hesan messukeskuksessa. Ei tietenkään yhtä soittoa, mut duunissa kuitenkin. Seison tekohymy naamalla ja jaan tympeän näköisille ihmisille esitteitä matkailualan koulutuksesta. Esitteet ei kelpaa, mutta geishat näkyy hupenevan ihan kiitettävää tahtia. Olin lievästi kuollut seisottuani kolme tuntia mukahilpeänä.

Tänään onneksi viimeinen päivä. Vietin ansaitusti lepopäivää yhteen asti ja katselin Sinkkuelämää dvd:ltä. Samalla eksyin pohtimaan olinko itse samanlainen. Itse asiassa, tajusin muistuttavani Mirandaa. Ehkä hieman Samanthaa ja Carrietakin. Mutta Charlotesta olen kaukana. En yksinkertaisesti siedä kyseistä naista. Monestakin syystä, sanotaan nyt vaikka kevyesti heitettynä se, etten välttämättä halua naimisiin ja lapsia. En ainakaan usko haluavani. Ahdistun, kun pitäisi ajatella asuvansa ison lapsen (miehen) kanssa, nyrkin ja hellan välissä, siinä sivussa hoitaa kolme lasta ja työ. Ei ole mua varten. Mä olen koko elämäni ollut kahleissa. Nyt kun on vapaus, en halua takaisin häkkiin. Mä haluan elää. Matkustaa. Nähdä maailmaa. Tehdä kaikkea tyhmää.

No niin, nyt täytyy painua pukemaan. Illalla vähän tequilaa ja rentoutumista Empun kanssa. So long!