"Puhaltaa pohjosesta tuulet
nimeäsi toistavan metsien kuulet,
nappia huuleen,
itsesi hulluksi luulet, jakomielitautinen."

Ensin ilmoitusasia, jonka jälkeen siirrymme varsinaiseen aiheeseen.

Eli, lopetin laskemisen tai ainakin lukujen ilmoittamisen julkisesti, mutta toistaiseksi olen pysynyt raiteilla. Suklaasta kieltäytyminen osoittautui haasteeksi, kun pääsiäinen on aivan nurkan takana ja äiti on ostanut laatikot täyteen suklaamunia, virpojille ja varmaan muillekin tipuille. Ei mulla muuten ongelmaa, eipä ole oikeastaan suuremmin tehnyt mielikään. Tiedättehän, kun kaupan kassoilla on ne nk. viime hetken ostokset, pastilleja ja suklaapatukoita? Mä tuijotin eilen valikoiman läpi, eikä missään kolahtanut. Jokin menee vikaan, mutta en valita. Keskiviikkona ostin Kismetin lähinnä sen takia, että saisin verensokerin nousemaan, mutta näykin sitäkin haluttomasti. Jokin todellakin menee vikaan.

Sitten, kävin tutustumassa työharjoittelupaikkaani. Uskomaton mesta! Ensimmäiseksi juoksee jääkarhun kokoinen koira vastaan. Sen jälkeen näen hevosen vaeltavan pihalla vapaana. Mitähän täällä tapahtuu? No, paikka oli kuitenkin kuin mulle tehty, kissoja, koiria, hevonen, lampaita ja pupuja. Duunia on, mutta enpä mä sitä aiemminkaan ole kavahtanut. Saan ainakin ajatukset pois kaikesta kiusallisesta ja häiritsevästä, joka pitää mua hereillä öisin.

Mä ajoin eilen Turusta Karkkilaan. Jotenkin oletin, että...niin. En tiedä itsekään. Sellainen perusilta. Edi lähti Kitin kanssa jonnekin ja mä jäin poikien kanssa seisomaan torin laidalle. Oli vähän viileä, mutta en suunnitellut lähteväni minnekään. Tulkoot vaikka keuhkokuume. Istuttiin Nyhkälän pihalla keinumassa ja lopulta mä luovutin, kun porukka hajaantui yksin kerrallaan. Kävin kaupan kautta ja ostin maissilastuja ja dippikastiketta. Ehdin istua tunnin verran katsomassa Trainspottingia, kun Räpä soittaa. Missä minä, kun muut ovat torilla? Ässä, Meesi, Edi, Kiti, Vili, Räpä itse ja en kuullut loppuja. Voi jeesuksen perkele vittu saatana jumalauta joltain lähtee pää!

No, sanoin, että tulen tänään. Munhan piti heittää Edi himaan, saa nähdä miten käy. Miten näistä mun päivityksistä tulee aina näin angstisia? Mä oon tosi pahoillani lukijoille, mutta koska blogini perustuu tunteideni pohjalle, jälki on sen mukaista. Onhan tässä välissä tapahtunut jotain onnellistakin, kuten edellisestä kirjoituksesta voimme todeta.

Mä olen kirjoittanut isolle valkoiselle paperille muistettavia asioita. Älä oleta yhtään mitään, älä odota keneltäkään yhtään mitään; Tilaisuus tekee huoran; Toivo parasta, pelkää pahinta ja sitä rataa. Pitäisi saada seinälle saakka tuo tekele. Joka kerta, kun katsoisin sitä, pysyisin todellisuudessa, lakkaisin haaveilemasta älyttömiä ja saisin pidettyä itseni normaalissa olotilassa, sydämen lyöntitiheyden tavallisena, naaman peruslukemilla.

Jos jotain positiivista alkaa hakemaan tämänhetkisestä elämäntilanteestani, niin aurinko on viimeinkin ilmestynyt ja lumi sulanut lähestulkoon kokonaan. Kesä tulee väistämättä. Mulle on tiedossa ainakin kaksi varmaa kesätyöpaikkaa ja uskon, että tulen viihtymään harjoittelupaikassakin, vaikka epätoivon hetkiä taatusti tuleekin vastaan. Suurempaa stressiä ei oikeastaan ole. Rahatilanne on tietysti taas päin helvettiä, vaikka faija jeesasikin huhtikuun alussa liian isolla summalla. "Käytä viisaasti", arvatkaa pysyikö mulla sellainen määrä näpeissä? Ei. Ostin uusia vaatteita, tankkasin autoa, maksoin rästilaskuja, kävin kaupassa. Siihen se menikin. Vieläkään en käsitä miten, mutta en muutenkaan ymmärrä mihin saan kulumaan tietyn summan rahaa. Se vain häviää jonnekin.

Huomenaamulla alkaa siis duuni. Mulle on vielä vähän epäselvää lähdenkö tänään ajamaan Turkuun vai vasta huomenaamulla. Se riippuu ihan siitä, miten tämä ilta menee. Jos tulee aikainen kotiinlähtö, niin pakkaan tavarani ja ajan Turkuun.

Muuten, keskiviikkona, kun suuntasin äidille niin on myönnettävä, että tuli itku silmään. Alkumatka meni ihan hyvin. Kuuntelin musiikkia, mutta sitten alkoi muisti lyödä flashbackeja. Oli pakko tekstata Sofille, vaikka se olikin turvallisuusriski 120km tuntivauhdissa. Oli kyllä ihan mahtavaa, kun oli pimeää, väänsin volumen täysille ja lauloin niin, että ääni lähti One Republicin Stop and stare:a.

Joo, mä voisin lähteä tiskaamaan, suihkuun ja syömään. Jos Edi on hommannut toisen kyydin, niin käyn Karkkilassa vain kääntymässä. Mä en tiedä mitä se mies tekee mulle, mutta se ei tosiaan ole hyvä juttu. Eikö olisi mahdollista, että pääsisin irti tai vaihtoehtoisesti saisin vastakaikua? No tuo on vähän kaukaa haettua.

Huoh. Palataan.

- Machete.