Perjantai, 6 päivää ilman Hackmannia.
Ehkä olisi syytä kirjoittaa nämä blogimerkinnät ennen nukkumaanmenoa, koska riskinä on se, että näin aikaisin fiilis voi olla hyvä ja kaikki hymyilee, aurinko tunkee sisälle ja sitä rataa, mutta iltapäivällä elämä voi valahtaa norsun vitulle ja sitten on vitsit kaukana. Mulla on kuitenkin tästä päivästä ihan hyvä kutina, vaikka koko viikonloppu on totaalisen auki, enkä yhtään tiedä mitä tehdä tai mihin mennä.
Tähän alkuun vikisen nopeasti aiheesta, joka vituttaa. Uskoisin, että joka ikinen Karkkilassa tietää, että Makke yritti iskeä mua viime perjantaina. Koulussa Mufi tuli kysymään, että vieläkö Makke on ahdistellut. Kysyin keneltä se kuuli. Ässältä. Eilen kysyin Ässältä selvennystä asiaan. Se sanoi, ettei ole kertonut kenellekään ainakaan tarkoituksella, mutta ehkä epähuomiossa maininnut muistelessa viikonloppua. Topi, Jimi ja joku muukin oli tullut sitä suoraan kysymään. Ei helvetti etten sanoisi...Ässä lohdutti hieman ontuvasti, ettei sillä ole mitään väliä, koska mä olen kohde ja sitä rataa. Se sanoi, että Karkkila on niin pieni paikka, että paskanpuhumista ei voi estää. Mitään, mitä teet, et pysty pitämään salassa. Siihen en viitsinyt sanoa mitään. Ässä käski mun vaan totutella siihen. Olen mä tavallaan tottunutkin, vituttaa silti.
No joka tapauksessa. Se ei häiritse mua niin paljon kuin aluksi ajattelin. Ainoa, mikä naurattaa on se, ettei ihmiset tule IKINÄ kysymään suoraan asianosaiselta vaan ne kysyy kylältä. Siitä ne jutut saakin bensaa liekkeihin. Ässäkin hieman katkerasti totesi, että koska hän lopetti intin kesken, huhut kertoo, että se olisi melkein tappanut jonkun siellä ja käynyt ihmisten päälle. Vaikka Ässän pinna on lyhyt ja se on äkkipikainen ja kohtalaisen aggressiivinenkin niin tuohon en usko.
Eilen oli kivaa. Tosin rahaa on palanut tämän viikon aikana aivan helvetisti ja pelottaa mennä katsomaan tilitapahtumia. Ostettiin eilen uusi mankka autoon, kun se vanha rupesi rätisemään ja oli muutenkin rikki, koska se ei pysynyt siellä kotelossa. Pakko myöntää, että Ässä on parina päivänä jeesannut tosi paljon. Laittoi subin kuntoon, myi vahvarinsa ja auttoi mankan valinnassa. Ilman sitä olisin taatusti ostanut susikappaleen. Pojat oli eilen vähän muissa sfääreissä iltasella ja mä ajoin periaatteessa yksin, koska Räpäkin rupesi nuokkumaan takapenkillä. Ajaessamme läpi Jokikunnan pikkuisen rallipätkän Ässä sanoi, että se pelkää mun kyydissä. Olin väsynyt, ajoin vastaantulevien kaistalla ja vastaan tuli auto. Tarkennan, että en ajanut kovinkaan lujaa, mutta katsoin silti parhaaksi mennä sisäkaartesta. Kuka olisi arvannut, että siihen aikaan siellä junttilassa liikkuu joku? Vaaratilannetta ei tullut, mutta ilmeisesti Ässä hieman säikähti. Mä olin aika pettynyt itseeni.
Alkuillasta, kun mentiin Ässälle venaamaan, että mies saa käytyä suihkussa, mä joutusin hieman psyykkaamaan itseäni. Se vaihtoi hyvinistuvat farkut, pitkähihaisen paidan ja hupparin. Nosti hiuksensa pystyyn. Laittoi jotain hajustetta, joka oli viedä tajun, hyvällä tavalla. Yritin keskittyä kaikkeen muuhun - Meesin sätkänkäärimiseen, Räpän avaimiin, Eskon juttuihin...Ässän sohvaan...ja kuitenkin katse harhautui ikkunan peilaavaan pintaan. Pojat lähti röökille ja mä jäin Ässän kanssa kahdestaan.
Se kysyi oliko ne farkut hyvät. Mä selvittelin kurkkuani ja yritin kuulostaa normaalilta vastaessani: "Joo hyvät on." Se katsoi mua kummallisesti. Myönnettäköön, katseeni saattoi olla liian intensiivinen, kun tsekkasin miehen päästä jalkoihin (9½) ja nuolaisin huuliani. Täysin epähuomiossa!
Lähtiessämme vilkaisin itseäni peiliin. Tunsin oloni todella...mikähän oikea sana olisi? Rupsahtaneeksi. Räsyiseksi. Hiukseni eivät olleet mitenkään, juurikasvu loistaa olemassaolollaan, silmäni olivat väsyneet ja meikin tahrimat sitkeistä korjausyrityksistä huolimatta, ihoni kalpea ja paikoitellen kuiva. Ylläni olivat lempifarkkuni, joissa takapuoleni näyttää paremmalta, mutta sekään ei näyttänyt miltä sen olisi pitänyt. Kaikki oli huonosti. Miksi välitin? En itsekään tiedä. Huomasin vain katselevani itseäni kriittisesti joka kerta kun ohitin jonkin heijastavan pinnan.
Tajusin, mitä tarvitsen. Miehen sanomana: "Sä olet söpö/hyvännäköinen/haluttava..." En tyttökavereiden vaan miehen. Jonkun tietyn miehen. Sellaisen, jonka sanomana siihen tulee tietty sävy. Eli yleisesti sanottuna miehen.
Niin, se huominenkin jää sitten ensi viikkoon. Edi on kipeä, rassukka ei pysty edes puhumaan ja mä vittuilin sille sen edestä, kun se ei pystynyt vastaamaan muuta kuin elekielillä. Sovittiin menevämme ensi lauantaina. Toivotaan, etten mä ole silloin kipeä. Tänä aamuna oli nenä niin tukossa, etten tiennyt minkä kautta hengittää. Kurkkuakin aristaa. Perkeleen kevätflunssa!
Toisaalta helpottavaa, sain viikon lisäaikaa ikuisuusprojektiini ulkonäköäni varten. Toisaalta olen pettynyt, koska nyt en tiedä mitä teen. Nita ja Krisu menevät jälleen Volvoon, pojat lähtee baariin. Kai mä olen himassa. Lähden Mandille tai jotain.
Pyykkitupa kutsuu ->
- Maissi.
