Yritän kirjoittaa pikaseen, koska puolen tunnin kuluttua MT tulee korjaamaan sen fucking vetoketjun ja sen jälkeen pitäisi olla suhteellisen valmis, kun kyyti saapuu hakemaan Karkkilan rientoihin.

Eli siis...voisin sanoa, että olen hukassa, mutta en sano, koska se on ärsyttävää. Sen sijaan totean, että miten voi mennä näin, koska sitä en suinkaan ole hokenut tässä viimeisen vuosituhannen aikaan kuin muutama satatuhatta kertaa. Mutta se on kuin viini, joka paranee vanhetessaan. Mitä iäkkäämmäksi tulen, sitä enemmän saan painovoimaa siihen. Nyt ollaan tilanteessa MITEN SE VOI MENNÄ NÄIN?

Eilen, saapuessani kotitalon tuntumaan ja saatuani äitini onnistuneesti ulos asunnostani, soi puhelin. Nita sanoi olevansa Nummelassa ja pyysi mut seurakseen tupakalle. Lienee viisainta mainostaa tässä välissä, ettei Nita suinkaan ollut yksin, ehei. Sillä oli Lila ja Miki messissä. Sinänsä jo facepalm tapaaminen, mutta hymyillen otin vastaan Nitan ikävänmakuisen rutistuksen ja tervehdin muita kohteliaasti.

Hetken päästä Miki joutui siirtämään autoaan, kun se oli naapurini paikalla. Nita käytti tilanteen hyväksi ja supatti nopeasti "Miki tunnusti tänään mulle, että se tykkää susta." Voiko ihmistä yllättää paremmin? No joo, ehkä kosimalla puun takaa, mutta voin käsi sydämellä luvata, että ilmeeni oli luokkaa "että millon ne ufot tulee?"

Mä siihen sitten sopertelin jotain hyvinkin järkevää kuten "aijaa huijaat ja höhöö en usko." Nita kuitenkin selitti asian nopeasti ja yksinkertaisesti, sillä tavalla, ettei mulle jäänyt vastaväitteiden sijaa. Ja kun Miki liittyi takaisin seuraamme, nieleskelin kurkkuani kuivaksi ja yritin käyttäytyä normaalisti niin haastavaa kuin se olikin miehen katseen edessä.

Faktahan on se, etten ole kiinnostunut. Siksi koin tuollaisen reaktion. Enkä liioittele, kun sanon, että olin melkein paniikissa. Miki nimittäin on tänään meidän kuskinamme (tai niin se lupasi, velkojen lunastusta) ja Nitan mukaan se meinaa tänään kertoa mulle tunteensa. Voihan kettu. Tai oikeammin, voi vittu! Tilanteesta surkuhupaisan tekee sen, etten voi sanoa mitään, koska minut tuntien onnistun sössimään koko homman ja loppujen lopuksi löydän itseni tien varresta. Eli kun mies sitten uskaltautuu sanomaan jotain on vain nyökyteltävä ja teeskenneltävä, että menetin juuri ääneni. Tai unohdin suomen kielen ja puhun ainoastaan mongoliaa.

Ei, vakavasti otettuna (ja tässä tapauksessa en leikilläni ottaiskaan) on yritettävä olla diplomaattinen ja hyyyyyvin kohtelias. Mutta kun mä en käsitä, miten näin on päässyt tapahtumaan? Eihän me ikinä edes nähdä! Torilla harvoin moikataan ja vaihdetaan kuulumisia. Nita virnuili eilen fb:ssä, että olen tehnyt siihen lähtemättömän vaikutuksen. Huoh...niimpä niimpä.

Ja fb:seen päästyämme kerron lisää. Lusse aloitti puhumaan mun kanssa. Kaikkea turhan päiväistä enimmäkseen, mutta jostain syystä (kun mun kanssa keskustelee) päädyimme puhumaan seksistä - tai sen puutteesta. Siinä mä sitten istuin haavi auki, kun mies ehdotteli ties mitä ja sanoi tänään, että hoidetaan homma pois alta niin ilta voi jatkua. Ja kyllä, TIEDÄN kyllä, että se saattoi olla pelkkää läppää, mutta eikö siinä aina ole pieni mahdollisuus totuudellekin? Ja Lussen maineen tuntien..hmm...uusi sulka hattuun?

No, pienessä ylienergisessä ja hysteerisessä tilassani aloin pohtimaan "Eikö se olisikin täydellinen suolalla ja sokerilla maustettu kosto Nitalle." En ole kostonhimoinen, en ainakaan näin pitkän ajan jälkeen, kun kaikki on peitelty ja annettu anteeksi, mutta ei todellakaan unohdettu. Eräs totesi eilen aika viisaasti että haluanko olla samanlainen narttu kuin Nita? En. Mutta miksi pinnan alla kytee houkutus?

Joka tapauksessa...juttelin Lussen kanssa melko pitkään. Siihen asti, kunnes viimein sain unen päästä kiinni (n. kello kolme). Se tekstaili kaikkea ja veti vähän appelsiinia otsalohkoonsa, kun kuittasin varattujen muijien bylsimisestä. Lusse väitti, ettei ole koskaan pettänyt ketään. Aiheutti hieman väkinäistä yskää täällä päässä. Miksi en usko sitä? Koska puoli Karkkilaa sanoo muuta. Tiedän, ettei saisi kuunnella huhupuheita, mutta onhan siinä oltava jotain perää. Enemmistö vielä.

Ei herrakiesus, kuulostan siltä kuin oikeasti harkitsisin asiaa. Tiedä sitten oliko se edes tosissaan. Mitähän se meinaisi, kun toteaisin "no mä olen vanha kettu näissä tunneasioissa ettet onnistu kusettamaan mua mut voidaan me käydä piehtaroimassa perintöpitseissä jos sä haluut." Tyynen viileästi. Ei tunteita, pelkkää seksiä. Ja tämä eräs henkilö, jos lukee tätä nyt, ei kuittaa mitään tyyliin "olen kuullut tämän ennenkin." :D

Ajatus kiehtoo...kiehtoo, en voi kieltää sitä. Mutta mikä on viisasta ja mikä ei? Olenko oppinut jotain vai toistanko virheitä? Luotanko itseeni vai muihin?

Enkä halua kuulla, mikä on järkevää. Se on niin yliarvostettua.

Mut beibe, mun on mentävä nyt. Pidä itses lämpimänä!

- Mangusti