Huhhuh, etten sanoisi ja kerrottavaa on taas siinä määrin, etten tiedä mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Viikonloppuisin tuntuu aina tapahtuvan niin helvetisti, kun tietty määrä ihmisiä kokoontuu tiettyyn paikkaan tietyssä mielentilassa ja sitten on altapois-tilanne. Tämä viikonloppu oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että se oli hyvin väkivaltapainotteinen. Mä en ole hetkeen tuntenut mitään suurta pelkoa, mutta pakko myöntää, että perjantaina ja lauantaina kävi sydän kurkussa pariin otteeseen.

Ensinnäkin, Nessu flippasi jostain syystä täysin autossa. Seistiin torilla, Mitsussa oli Hupu, Nessu ja Pexi. Etupenkillä minä ja kuskin paikalla Räpä. En tiedä, mikä siihen naiseen meni, mutta se alkoi huutaa kuin hyeena nähdessään Almerassa istuvat. Sitten se hyppäsi ulos autosta, tarttui Ekin tekemään pesismailaan ja alkoi heilutella sitä puolelta toiselle. Tiedän, että kuulostaa naurettavalta, kun sanon, että Nessun huojuessa ajovalojen edessä pesismailan kanssa, mä aloin hitaasti rullata ikkunaa kiinni ja sanoin Räpälle hiljaisen komennon: "Aja." Ilmeisesti muutkin torilla tajusivat, että Nessulla kellahti kopassa jokin nurin ja yksi toisensa jälkeen autot lähtivät liikenteeseen. Meitä olikin melkoinen lössi paikalla, olisiko ollut peräti kuusi vai seitsemän autoa. En kykene muistamaan tarkkaa lukua.

Ja myös Ässällä keitti yli. Se soitti lyhyen, kireän puhelun "torille. nyt." Menimme suoriltaan ja Ässä kiersi Hupun puolelle, avasi oven ja tarttui poikaa kauluksista. "Pidä huoli ihan vaan omista asioista.", Ässä sähisi kiukkuisena. Takapenkki purkautui ulos ja mäkin katsoin parhaaksi siirtyä polttamaan tupakkaani pakkaseen. Ässä painoi Hupun takapenkille ja ne jäivät sinne keskustelemaan - tai no...niin. Hupu otti osumaa ja sen huuli halkesi. Onneksi takapenkille ei tullut verta. Pexi yritti puhua Ässälle jotain, mutta Ässä teki selväksi että oli kuka hyvänsä ja sanoo yhdenkin väärän sanan niin tulee uudestaan osumaa. Seistiin hiljaisina torilla, mä olin kyykyssä Ässän auton hanttimiehen puolella, jossa Kiti itki ja mä lohdutin.

Että semmoista. Niin ja ilmoitusluontoinen asia. Topin kanssa on kaikki nyt selvää. Puhuttiin eilen asiat halki, poikki ja pinoon ja halattiin, kun lähdin autosta. Olo parani ja mieli keveni. Vihdoinkin. Topi sanoi, ettei ole puhunut musta paskaa, kun sitä tenttasin ja sanoin että nyt on helvetin hyvä tilaisuus puhua totta ja jos saan tietää, että se kusetti niin tiedän missä se asuu ja sen jälkeen on mun vuoro tarttua Ekin pesismailaan.

Siinäpä se taisikin sitten olla. Tänään olisi tarkoitus lähteä Turkuun hakemaan Helmi kotiin, mutta MT rupesi viime hetkellä hannaamaan, kun on kuulemma niin kamala ilma. Ei jeesus, pari lumihiutaletta ja ihmiset on hysteerisiä. Ajaisin mielelläni - enemmän kuin mielelläni - itse, mutta koska mokasin, niin en voi. Se on tosi ahdistavaa. Oikeasti ahdistavaa. Joka perjantai ja sunnuntai saa miettiä, millä pääsee Karkkilaan ja millä pois. Argh. -.-

Ja mulla on kahden tai kolmen päivän krapula. En osaa päättää. Olo on tosi hurja. Päätä särkee ja en jaksaisi liikkua. Kämppäkin on kuin atomipommin jäljiltä ja pölypallot alkaa ihan just hengittää. Ne verhotkin pitäisi vaihtaa ja jouluvalot ripusta...kuolema tulee. Ei hyvää päivää.

Varpaatkin on jäässä.

Huoh. Oli silti ihan älyttömän mukavaa. Ja perjantaina olin Nessulla yötä. Eilen se sanoi näin: "Mä en halua menettää sua enää toista kertaa. Koska olet mulle ihan mielettömän tärkeä." Se ei ole sanonut noin pitkään, pitkään aikaan. Ja mä vastasin siihen: "Niin, tosiystävät antaa anteeksi. Mä olisin voinut olla narttu ja katkaista välit kokonaan. Mut mä olen menettänyt ja uhrannut niin paljon elämässäni, että mulla ei oikeastaan ole enää varaa menettää ystäviä. Ja etköhän säkin ole rangaistukses kärsinyt." Johon Nessu: "Nimenomaan ja mä arvostan sitä elettä, että annoit anteeksi."

Ja sitten alkoi itkettää. Puhuttiin siis autossa, kundien kuullen ja nekin oli hiljaa. Hetki oli harras. Oltiin vielä selvinpäinkin, darrassa kyllä, mutta kuitenkin. Sanoin Topillekin tuon saman uhrauksesta sun muusta. Se sanoi ymmärtävänsä ja että on samaa mieltä. Turha olla riidoissa asiasta, joka on jo selvitetty, eikä mulla ole enää mitään hampaankolossa. Ehkä se ero ratkaisi kokonaan solmun. En tiedä.

Joka tapauksessa menen hakemaan villasukat.

Sydämellä, Maisku.