Roaar!

Tällainen perusmaanantai-vitutus taas päällä. Kun tuntuu, ettei mikään suju ja kaikki on mustaakin mustempaa paskaa, tulevaisuus on yksi iso aukko tällä Suurella Elämäntiellä ja marraskuun tuoma harmaus vetää mielen niin nollan alapuolelle.

Kello yhdeksältä soi puhelin. Tuntematon numero. Vastasin, elättelin hölmöä toivetta, että työpaikkailmoituksistani viimein vastattaisiin. Valitettavasti todellisuus on tarua ihmeellisempää. Sehän oli k-pääopettajamme. Kyseli aikataulustani, että koska ilmestyn kouluun päin. Onhan siellä sentään ihanat, hiljaiset ysiluokkalaiset, jotka innolla odottavat vain meidän informatiivista puhettamme, miksi juuri kannattaa pyrkiä matkailualalle (hieman kaksinaismoralismia tässä, itsellä motivaatio niin hukassa ja pitäisi toisille hehkutella koululaitoksemme erinomaisuutta) Ihmetellen sanoin, etteihän meidän siellä pitäisi olla vaan hotellipuolen tyypit. Ei. Kuulemma ei. Kaikkien olisi pitänyt olla tänään, olihan siitä puhetta viime viikolla. Multa on mennyt kyllä totaalisen ohi. Vielä viikonloppuna varmisteltiin puolin ja toisin luokkisten kanssa, ettei meidän pidä tulla tänään.

Bonuksena se, että olen Turussa. Juuri heränneenä. Aikataulullisesti olisin ollut siellä ehkä näihin aikoihin, jos olisin pistänyt töpinäksi. Olisi pitänyt käydä suihkussa, sillä tukkani oli kamala. Olisi pitänyt syödä ja pakata. Ei tule kesää, talvea tai syksyä. En millään ehtisi, enkä todellakaan aikoisi hankkia ylinopeussakkoja heidän takiaan.

Opettaja sitten naksutteli kieltään ja torui, painotti tulemaan huomenna (kiinnostuksen kivivyöry!) ja lopetti puhelun. Siinä mä istuin, mutsin vuodesohvalla, tukka pörrössä, silmät ristissä ja yritin selvitellä ajatuksiani. Joo, kyllä mä aika selvästi muistan, että maanantaina PITI olla PELKÄT hotellipuolen tyypit. Haistakaa kaikki vittu.

Olen niin monelle rähjännyt tästä koulun toiminnasta, ettei tosikaan. Homma on lähtenyt lapasesta ja koko systeemi rallattelee menemään pihan puolella. On epävarmaa, moniko valmistuu vai valmistuuko ollenkaan. Nyt on tullut pelko, ettei hienolta vaikuttama lukema (4ov:n suorittaminen) riitäkään. Että jostain nousee jotain yllättävää ja opinnot viivästyy neljännelle vuodelle. Voin sanoa, että siinä vaiheessa lähden viemään asiaa eteenpäin, koska se on yksinomaan opettajien vika. Jokainen meistä on juossut pää viidentenä jalkana pitkin koulua etsimässä ja hiillostamassa opettajia ja kyselemässä kurssien perään. Aina sanotaan, että myöhemmin. Nyt alkaa aika loppua ja edelleen on kaikki levällään. Onko ihmekään, että stressitaso hipoo pilviä, luokkahenki tipahtanut miinuksen puolelle, motivaatio kadonnut, kaikki huutaa toisilleen ja vittuilee opettajille, lintsaa ja näyttää persettä.

Edessä odottava muutto ei sekään paranna olotilaa. Siihen liittyy niin paljon pientä nippelitietoa, jotka hermostuttaa. Vakuus, muuttoapu - kenet mä muka sinne saan, kun puolet on raihnaisia? - ja muuttoauto. Uusi asunto. Maksujärjestelyt. Huoh.

Lisäksi faija lisää verenpainetta aika hyvin. Se hössöttää muutosta enemmän kuin minä, pitäisi alkaa tuomaan jotain helvetin varastotavaroita jonnekin tutun kaiman kummin siskontyttären koiranulkoiluttajan kaverin lämminvarastoon etukäteen. Joo just. Toki haluan, että tavarani ovat ympäri Turkua ja jonkun lehmän pöllittävänä. Toiseksi, sillä ei ole mikään kiire.

Nyt se soitti, että pitää vaihtaa talvirenkaat. Oli kuulemma ostanut UUDET renkaat. Sen lisäksi se lupasi viedä mut kauppaan ruokaostoksille ja todennäköisimmin tankkaa myös auton. Alkoi itkettää. Ja minä kun ajattelin, että uskallan pyytää sen autonvakuutusrahan takaisin, kun se joskus lupaili sen maksavansa. Mun oli pakko ostaa uusi talvitakki ja kengät, sillä nykyisistä kengistä on jäljellä enää raakileet. On tosi hävettävää kulkea sellaisissa. Budjettini on huolestuttavan pieni ja vakuutusmaksu söi siihen ison reiän. Juuri sen verran, että loppukuukauden pärjäämiseni on epävarmaa. Ja se fucking kakkosvaihe veti vielä isomman loven kukkaroon. Ihan turha rahastus, sanon minä! Pitäisi vielä ensi perjantaina mennä baariinkin......vitun hyvää syntymäpäivää, Maisa. Olet persaukinen ja univelkainen, stressaantunut aikapommi, etkä ehkä pääse juhlimaan pyöreiden vuosien synttäreitä, koska isi päätti vähän retostella. Huoh.

Toisaalta, en pyytänyt uusia renkaita eli hän sävelsi omiaan. Voisin siis törkeästi pyytää vakuutusmaksun takaisin. Olen juuri niin röyhkeä kuin tilanne vaatii ja se kuka ei ymmärrä niin mun puolesta voi kusta sukkaan ja vetää sen päähänsä. Kiitos, ei muuta.

- M.