Hyvät naiset ja herrat, saanko sanoa: Mä olen onnellinen.

Pari viimeistä päivää ovat olleet aivan mielettömän upeita. Ja hauskoja. Olen nauranut vatsa kippurassa, vesi silmistä vuotaen, yksin ja yhdessä. Olen hymyillyt leveästi ja spontaanisti. Olen heittänyt läppää. Olen flirttaillut. Olen taas mukana shakissa. Täysillä. Topi haastoi mut pelaamaan omaa kieroa tunnepeliään, mutta ilokseni voin nyt huikata "Checkmate!" ja nauraa piirrettynaurua päälle. Koska minä olen virallisesti yli hänestä. Nyt olis räikän paikka. Ja kuoharin.

Hyvät naiset ja herrat, saanko sanoa: Topi ei vituta. Ainakaan nyt.

Koska mä olen keskittynyt ottamaan koko ihmisen läpällä. Siihen ei ole paljoa vaadittu, kun olen hengannut kundien kanssa ja nekään eivät kovin hyvissä väleissä ko. herran kanssa ole, joten...naurua on piisannut. Älkää käsittäkö väärin. Topi on edelleen mielestäni ihan mukava ja blaa blaa, mutta se dissaus, mitä poikien kanssa irtoo, on uskomatonta. Ja eilen päädyin tekemään todella lapsellisen tempun, mutta sitä en suostu tässä paljastamaan. Tulipahan mieleen...en jaksa olla aina niin aikuinen ja järkevä. Mitään varsinaista vahinkoa en tehnyt, mutta pikkujäynä piristi iltaa. Ehkä ainoa, mikä vitutti oli se, että ensin kundit olivat ihan messissä, mutta kun tositoimet alkoivat, ne perääntyivät. Minä en. Haukuin ne ensin pystyyn ja sitten todella otin ja tein. Otan kiinni kadotettua nuoruuttani. Ja painotan edelleen: kaikki on ehjänä, enkä tehnyt rikollista. Näin.

No mutta kuitenkin. Hauskaa on ollut, vaikka flunssaa pukkaa päälle ja lämpö heilahtelee 38 molemmin puolin. Lauantaina piti mennä Rosen kanssa viihteelle, mutta olin päivällä niin nuutunut, että halusin vain nukkua. Sovimme Rosen kanssa näkevämme joku toinen kerta, kun hänkin oli kipeä. Raahauduin kuitenkin broidille kihjalais- ja synttärikahville ja sen jälkeen pojat kysyi mua Karkkilaan. Sanoin olevani kipeä, mutta ne käskivät vetää troppia naamaan ja kaasua pohjaan. Hieman epäröiden lähdin ajamaan takaisin Karkkilaan (mutsi oli ihana ja lupasi ottaa Helmen pariksi viikoksi hoitoon). Kyllä se olo siitä parani. Naukkailin buranaa ja mehua ahkerasti ja värväsin Edin hätäkuskiksi, jos sattuu käymään niin, että tipahdan. Kaiken lisäksi Ässä sai loistoidean kahden aikaan yöllä. Lähdetään Lahteen. Mitäpä siihen sitten sanomaan? Kaulahuivia kurkun ympäri ja takki leukaan asti kiinni, buranapaketti laukkuun ja musa täysille. Vasta takaisintulomatkalla tuli ongelmia, kun auto hiljeni ja pimeä kakkostie sai silmät harhailemaan.

Hyvät naiset ja herrat, saanko sanoa: Olen hukassa. TAAS. JÄLLEEN. IGEN! Jumalauta!

Oltiin joskus aamuseitsemältä takaisin ja menin Edille yöksi, koska en olisi millään kyennyt ajamaan Nummelaan yksin. Sain kohtalaisen hyvin nukuttua, vaikka tiedostin miehen läsnäolon koko ajan. Kuulin hänen hengityksensä. Hymyilin pimeyteen ja haistelin hänen tyynyään. Missään kohtaa ei kellot soineet...ei ennen tätä päivää. Kun kävin syömässä ja kävelin ruokalasta ulos. Näin Edin moikkaavan ja hymyilevän. Kolahdus. Sydän alkoi valua kylmää nestettä. Ilme jämähti. Tunsin pakokauhua. Oli pakko lähteä käymään kotona etsimässä röökivarasto. Ja sen jälkeen paniikkiviestiä Sofille.

Voihan helvetin perkele. Itse asiassa, nyt ei löydy kunnolla sanoja, mikä fiilis tällä hetkellä on. Tavallaan "hienoa Maisa pääsit Topista yli ja elät jälleen elämääsi" mutta toisaalta "voi vitun urpo vastahan sä olet aloittanut korjausprosessin" ja naiivilla tavalla: "ei Edi ole samanlainen" angstisella: "ei se kuitenkaan onnistu" ja niin edelleen. Ajatukset vetää sellasta kierrosta, että Räikkönen jäisi komeasti kakkoseksi. Mitä pitäisi ajatella mistään...toisin olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että nyt vedän ajoissa jarrut pohjaan. Eli nyt. Heti. Välittömästi. Ennen kuin mitään kamalaa tapahtuu - jälleen. Ennen kuin mennään metsään - jälleen. Periaatteessa tässä konkurssissa on ihan sama mennäänkö pää vai perse edellä, mutta en halua kämmätä koko hommaa taas. Etenkin, kun olen juuri saanut uusia kavereita. Tai no uusia ja uusia.

Näin siinä sitten käy. Ei uskalla luottaa kehenkään. Eilenkin sen jutun jälkeen oli hetken aikaa tosi kumma fiilis. Olin/olen aivan varma, että joku kundeista lavertelee Topille. Toisin Edi oli tosi vakava ja katsoi silmiin sanoessaan "ei me aikasemminkaan olla vasikoitu kaverista." Ja kai se näki, että olin tosissani. Ilmeisesti kundit ovat pikkuhiljaa alkaneet lukemaan ilmeitäni, että tietävät, koska kannattaa olla varovainen ja jättää juttu siihen. Olen pari kertaa Edillekin sanonut, että "sä kävelet nyt miinakentällä. haluut sä jatkaa pidemmälle?" Nauruahan siitä on syntynyt ja pari kertaa olen läpällä ollut laittamassa sitä kävelemään. Sen ilme on muuttunut niin suloseksi, että jos mä saisin päättää, en mitään muuta tekisikään kuin pysäyttäisi autoa tienvarteen jonkun pikkujutun takia. Kaiken lisäksi Edillä on tuskin havaittava l-vika, mutta sekin tekee siitä jotenkin uskomattoman...seksikkään. Se lausuu sen kirjaimen niin pehmeästi. Ja sen nauru on tosi tarttuva. Ja mä olen pari kertaa nähnyt sen sänkykamarikatseen, kun ollaan heitetty läppää. Olen kiitellyt Luojaa, että olen istunut paikoillani. Mä voisin luetella pitkän ja yksityiskohtaisen listan sen ilmeistä ja eleistä, mutta en siltikään kykenisi kuvailemaan tarpeeksi, miten hassuksi se mun oloni tekee. Se on valitettavasti mun heikkous. Poimin edelleen Topinkin ilmeistä tiettyjä juttuja, jotka hieman kirvelevät jossain muistini perukoilla. Toisin se oli eilen omituisen ystävällinen, kun juteltiin torilla. Vaikka Nessu istui vieressä ja Timmy takapenkillä.

EIKUN HETKINEN MITÄ MÄ SELITÄN!? Siis ei. Eieieiei. EI! Nyt Maisa. Ryhdistäydy nainen. Unohda. Anna olla. Sä tarvitset aikaa. Etenet liian nopeasti. Satutat vielä pahemmin itses. Nyt pakkia pakkia pakkia. Missä on jarrupoljin!? Vittu mikä jäädytys. Tajusin itsekin äsken, että istun täällä helvetin monistuskopissa, hiljaísuudessa, kirjoittamassa blogiini ja mä hymyilen muistellessani tuota kaikkea. Etenkin lauantaita. Ehkä yksi parhaimmista lauantaista. Ehdottomasti. Mutta siis...mun täytyy oppia varomaan. Tai ainakin lukottamaan itseni tietyissä tilanteissa. Tämä on sellainen tilanne. (Enkä myönnä, että tänäänkin odotin koko päivän, että näkisin Edin...Enkä myönnä, että parin viime päivän ajan olen yksinomaan mennyt Karkkilaan hänen takiaan...Enkä myönnä, että keskiviikkona todella nautin siitä, että sain viettää hänen kanssaan parisen tuntia kahdestaan...Enkä myönnä, että ilahduin mielettömästi lauantain viestistä "soittele ku oot karkkilas. tulisin kyytiin, jos käy. :)" Moi, oon Maisa ja oon sekoamassa Karkkimaan kundien kanssa.)

Kuinka se VOI kuulostaa noin teinille? Joka kerta. Elokuussa hehkutin Topin erinomaisuutta ja kyllä, muistan kuinka onnellinen olin ja tämän saman tunteen. Ehkä se vain on niin, että asioista täytyy nauttia silloin kun ne ovat kohdalla. Eikä mun enää tee heikkoa lukea elokuun tekstejä. Ehkä naurattaa oma naiivisuus ja hymyilyttää se, miten innoissani olin. Ja tavallaan kaipaan sitä takaisin. On aika haikeaa ajatella, että kaikki se on poispyyhkäisty. Muistan edelleen ensimmäiset suudelmat ja yöt yhdessä. Kaikki kosketukset ja hymyt. Ei tunnu pahalta, mutta haikealta. Sellaiselta huokailulta.

Huoh, mä haluaisin vaan olla onnellinen. Pidempään kuin kaksi viikkoa. Ehkä joululahjaksi sitten...

XOXO, Manna.

P.S Lauantain poimintoja:

M:"Heitetään mörkö muumitaloon." (vietiin Sakea kotiin. Se on pitkähiuksinen hevari, joka asuu sinisessä talossa.)

D:"Mä oon kelannu, että Topi näyttää ihan Hessu Hopolle. Pitkä, hontelo ja nauraakin samalla tavalla."
E(naurahtaen):"Mä niin osaisin kuvitella sille luppakorvat."
Kaikki autossa repeävät totaalisesti.
M(naurun seasta):"Luppis!"
Ja uusi lempinimi syntyi.

D:"Tää on nelitahtinen, koska tää on auto."
Älä hitossa, mä luulin, että me ollaan ajeltu pölynimurilla. :D

E:"El Toro - härkä!"

E:"Jonne on mies eikä mikään vikisijä!"
M:"Topi on mies eikä mikään vikisijä!"
Kaikki autossa repeävät.

Ä:"Maisa, mä en ikinä uskonut sanovani tätä, mutta saanks mä sun Deuzerit lainaan?" (Ässän autoporukka nauraa katketakseen.)
M:"Mä en ikinä uskonut kuulevani, että sä haluat mun Deuzerit." (ilmeeni oli takuuvarma "voitit juuri lotossa kymmenen miljoonaa")
Ä:"En mä niitä haluakaa, mut ei ole vaihtoehtoja. Mankka on paskana ja yksikää kolmesta subista ei toimi. Mä olen äärimmäisen epätoivoinen."
M:"Siltä se vähän vaikuttais."
Kaikki nauraa.

E:"Moi, mä oon Timo." (hinttiäänellä)

M:"Ei teillä ole mitään hätää, te ootte ihan turvassa. Airbageja ei ole, turvavyöt on poikki, jarrupalat hanskalokerossa ja kuski ajaa puolisokeana ja vittuuntuneena. Ei teillä ole mitään hätää." (tarhatätiäänellä)
Pojat katsovat toisiaan ja alkavat haparoida ovenkahvoja. Kaikki alkavat nauraa.

Ja viimeinen, helmi:

E:"Heitäks mut himaan?" (mutisten)
M:"Mitä!?"
E:"Heitäks mut himaan?" (mutisten)
M:"MITÄH!?"
E:"Heitätkö mut himaan?" (selvästi)
M:"Aijaa, mä kuulin jotain ihan muuta."
E:"Mitä sä kuulit?"
M:"Heitäks mulle lihaa."
Ja juttua naurettiin melkein kuusitoista minuuttia.