Keskiviikko, 0 / 3 / 9 päivää.

Tiedän, että olen viime kirjoituksissa lähinnä kitissyt ja valittanut, mutta poikkeuksellisesti yritän ajatella optimisesti, että kyllä se hymyksi muuttuu. Yksi pieni pingviinin askel kerrallaan. Tällä hetkellä muutama ratkaiseva juttu on epävarma, joten en vielä uskalla päästää itseäni irti ja tuulettaa. En ole pessimisti, vaan realisti. Ilkeä sellainen.

Yritän silti tehdä tästä perustyytyväisen päivityksen, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Tänään on ns. "vapaapäivä" eli tekemistä on vähän ja vaihtoehtoja vielä vähemmän. Iltaohjelma on tavallaan jo päätetty, mutta innostus on vielä hakusessa. Olen tässä tunnin ajan yrittänyt kehittää itselleni hyvää fiilistä, joka saisi mut raahautumaan suihkuun (check), meikkaamaan (negative), pukemaan (negative) ja sen jälkeen suuntamaan kohti Mitsua ja Karkkilaa (double negative).

Kuitenkin, sain tänään puhelun mahdollisesta kesätyöpaikasta. Sen lisäksi faija soitti eräälle tutulleen, joka lupautui ottamaan mut töihin. Mulla on siis kaksi (tai kolme, jos harjoittelupaikka lasketaan mukaan) vaihtoehtoista duunia, molemmissa fyysinen työ on ratkaisevassa osassa, mutta se ei tunnu missään, koska jaoin yhden kesän lehtiä. Sen piinan jälkeen mikä tahansa työ tuntuu lastenleikiltä. Alipalkattuna vielä. Mulla oli silloin hyvä motivaatio, Pariisi, ja tänäkin vuonna on. Tuleva kesä. Lasken dollarinkuvat silmissä mahdollista palkkaa, paljonko sitä kertyy plus isä lupasi hieman auttaa, jos tiukka paikka tulee. En epäile ja arvostan sitä, mutta yritän viimeiseen asti pärjätä yksin. En halua, että kukaan pääsee sanomaan "pappa betalar, huh?"

Seuraava ajatukseni saattaa kuulostaa järjettömältä, mutta ajattelin ottaa molemmat työt vastaan. Siivous - ja pesuladuuni, jälkimmäisen voisin aloittaa heti ja siellä on joustavammat työajat, vain pari päivää viikossa tai siten, miten saan harjoittelupaikan vuorot sovittua (ei ole tullut vielä vahvistusta, ressaa), siivousduuniin sain haastattelukutsun, mutta kuulostivat innokkailta ja sen saisi aloittaa toukokuussa. Eli voisin olla pesulassa huhtikuun ja kasvattaa pankkitilin saldoa, ensi kuussa on joka tapauksessa saatava jonkinnäköinen keikka, ilta - tai viikonlopputyö, jotta saan maksettua kesäkuun laskut. Huoh, kun asiat järjestyisi niin uskaltaisi suunnitella enemmän.

Ei mulla oikeastaan mitään sen ihmeempää asiaa ollut. Kunhan kulutan iltapäivääni löpisemällä niitä näitä. Melkein ärsyttää tämä turhanpäiväinen päivitys.

Joo moro.

- Muumi.