Viimeisestä kirjoituksesta ollaan skarpattu ja toivoa sopii, ettei tästä tule niin lyhyttä ja sumeaa tekstiä. Yritän parhaani. Se on tässä tilanteessa suoritus, jota tulen kehumaan jatkossakin.

Eilen tapahtui yllätys, joka pyöräytti maailmani hetkeksi ympäri, ennen kuin palasi tasapainoon. Nimittäin Topi (vaihdoin nimeä, koska edellinen oli hieman liian paljastava) tuli käymään. Se soitti ovikelloani vähän yli yhdeksän, varovaisesti ja rauhallisesti, eikä nopeasti rämpäyttäen, kuten Santtu. Jo siitä tiesin, että oven takana olisi joko a) jehovantodistaja b) televisiolupatarkastaja tai c) ei mikään edellä mainituista. Putosin unesta nopeasti ja tunsin, kuinka sydämeni alkoi hakata hullun lailla. Pörröiset aivoni eivät käyneet aivan samoilla kierroksilla, joten ummistin silmäni ja ajattelin, että kutsumaton vieras kyllä häipyisi, jos leikkisin etten ole kotona.

Ovikello soi kuitenkin uudelleen. Helmi laukkasi eteisen ja sänkyni välillä ilmehtien, ettenkö tiennyt mikä tuo kilisevä ääni oli. Hieman ärtyneenä herätyksestä potkaisin peiton pois ja nousin ylös. Nappasin ensimmäiset havaitsemani vaatteet ylleni tuolin selkämykseltä ja hiivin eteiseen. Jäin kuulostelemaan, oliko rappiksessa liikettä. Hiljaista yskintää, vaatteiden kahinaa, kenkien laahausta. Harppasin vessaan ja katsahdin itseäni peilistä. Hiukseni olivat pörrössä, mutta muuten näytin ihan ookoolta. Ovikello soi kolmannen kerran, pyyhkäisin nopeasti etuhiuksia sivulle ja aamurähmät alaripsiltäni ja kipaisin avaamaan.

Ensin luulin, ettei oven takana ollutkaan ketään, mutta kun ovi aukeni lisää, huomasin portailla istuvan Topin, joka hymyili iloisesti.

"Huomenta.", se huikkasi pirteästi.
"Et oo tosissas.", mä vinkaisin ja käännyin ympäri. Topi seurasi mua sisälle nauraen ja tiedusteli oliko kenties herättänyt. Hmm, arvaa? Piruillisia sanoja viskoen painuin keittiöön ja kysyin, ottaako se kahvia. Laskiessani puruja ihmettelin, eikö sillä ollut koulua.
"No en mä jaksanut olla siellä niin tulin tänne."
"Sulla ei selkeästi itsesuojeluvaisto toimi. Eiks Santtu ole opettanut, että mulle pitää tuoda suklaata, jos mut herättää?"

Jälleen naurua. Kehoitin tyyppiä avaamaan tv:n samalla kun itse menin vessaan tarpeilleni ja hampaiden pesulle. Pöntöllä istuessani purin kämmentäni, etten olisi kiljunut. Tämä oli ehkä uskomattominta mitä maailman seitsemän ihmeen jälkeen voi tapahtua. Tai siis ajatustasolla olin monesti käynyt tämän tilanteen läpi (tietenkin olin ajatuksissani laittautunut ja edustava, enkä juuri herännyt peikkotyttö, jonka naama oli tympeässä mutrussa), mutta en ikinä uskonut sen muuttuvan todeksi.

Ja niin päädyimme katselemaan leffaa, höpöttämään kaikkea enemmän tai vähemmän turhanpäivästä ja lopulta pelaamaan pleikkaa, kun valitin, että tarvitsen apua GTA:n tehtävissä. Lienee tarpeetonta sanoa, että oli ihan mielettömän hauskaa. Topi sanoi lähtevänsä kahdentoista bussilla, mutta jäi kuitenkin yhteen asti. Topin tehdessä lähtöä hän kaappasi Helmin syliinsä ja pussasi sitä kahdesti. Heitin läpällä, että sitä kissaa ei saa muut pussailla kuin minä. Naurahdus, hän nousi sohvalta ja tuli kohti. Sydän solahti vatsalaukkuun. Topi tarttui mua olkapäästä ja sanoi melkein lempeästi "voivoi." Sitten se meni eteiseen ja rupesi pukemaan vaatteita päälleen, mä keskityin siihen, etten saa sydäriä.

Ja kun hän lähti ovesta, tartuin kännykkääni ja lähetin paniikkiviestin Sofille. Sen jälkeen istuuduin sängylle ja jäin tuijottamaan eteeni. Kelasin koko päivän läpi hitaasti, jokaista yksityiskohtaa myöden ja kyselin Helmiltä apua. Kissa ei osannut tehdä muuta kuin tuijottaa silmät sirrillään ja naukaista vienosti, on siinäkin kaveri.

Olin niin hermostunut ja solmussa ajatuksieni kanssa, että päätin ruveta tiskaamaan. Saatuani astiat puhtaaksi olin edelleen levoton. Rupesin imuroimaan, pesin lattiat ja vessan perusteellisesti. Kävin pesemässä pyykkiä (ja tappelin isomman koneen kanssa, se oli jotenkin jumittunut ja oli lähellä, että päiväpeittoni olisi jäänyt sille tielleen), vein roskia ja lopulta painuin suihkuun.

Kello oli jotain yli viisi, kun puhelin soi. Olin juuri laittamassa äitille tekstaria Helmin tuhoista - se saamarin vekara oli nakertanut antennijohtoa, onneksi löysin pienen pätkän johtosuojaa kaapista - kun huomasin Nessun nimen vilkkuvan näytössä. Se kysyi olinko kotona ja teinkö jotain ihmeellistä. Olivat kuulemma Topin kanssa Valtsussa ja kysyi tulisinko pihalle tupakalle, tai edes seuraksi. Vastasin myöntävästi ja vaihdoin vaatteet.

Kauhistuneena huomasin, että koska olin viettänyt aiemmin päivällä Topin kanssa laatuaikaa kahdestaan, flirttailin melkein avoimesti. Iisisti Maisa iisisti, huusin sisäisesti ja tein parhaani ollakseni tasapuolisen huomioiva. Laitoin kuitenkin merkille Nessun ihmettelevän silmäyksen. Voihan helvetti, taisin juuri pudottaa itseni pussiin!

Tilanne katkesi, kun Suomen toivot tulivat yllättäen kirveen kanssa hajottamaan naapuritalon rappukäytävän ikkunaa. Talon asukkaat ymmärrettävästi vetivät hernepellon nenäänsä, kyselivät tiedettiinkö ketä ne oli ja pudisteltiin vaan päätä. Lähdettiin sisälle, kun pohdittiin jos ne luulee meitä huligaaneiksi. Keitin jälleen kahvia, Nessu kysyi saako ottaa leipää - tietenkin. Vähän yli tunnin päästä ne lähtivät takaisin keskustaan ja vitsailivat mennessään, että tulevat vielä kolmannen kerran. No, ei tulleet.

Santtu ilmoitti pari tuntia sitten, että tulee meille katsomaan leffaa ja syömään jotain hyvää. Santtua kun ei oltu kutsuttu Nessun siskon tupareihin, kaikki muut ovat menossa sinne. Minä en, en edes tunne koko ihmistä. Ilmeisesti tämän illan tarkoitus on juoda kaljaa, syödä itsensä morkkikseen ja nauraa vatsalihakset kipeiksi. Eipähän tarvitse olla yksin lauantaita.

Mulla on pitkästä aikaa hyvä fiilis. Sellainen, että rupean herkästi hymyilemään ja nauran taas paljon. Aitoa naurua, ei sellaista teennäistä ja muovista. Tiedän jo etukäteen, ettei tämä kestä ikuisesti, joten kerään itseeni onnellisuutta pahan päivän varalle.

Nyt kuivaamaan tukka ja pukemaan jotain säädyllisempää päälle. Keep on rocking!

Saludos cordiales, Mags.