Jälleen huomaan päätyväni pallottamaan samaa asiaa. En suostu puhumaan asiasta oikeastaan kuin kahdelle eri ihmiselle. Lopuilta salaan asian ja nyt, pitkän pohdinnan jälkeen, olen päätynyt tulokseen, ettei se tee musta yhtään sen säälittävämpää. Aina ei vain pysty huutamaan koko maailmalle.
Olen enemmän hukassa. En tiedä mitä ajatella mistään. Asia ei kestä pahemmin tökkimistä tai kaivamista, joten en voi udella mistään lisäinfoa tai apua. On pakko yrittää luottaa omaan sekavaan tulkintakeskukseen, joka vastaanottaa vielä sekavampia viestejä. Ja kun yrittää luottaa sellaiseen, mikä on ennenkin hylännyt hädän hetkellä, on aika heikoilla.
Fakta numero yksi: Topi on pettäjä. Ei suuremman luokan, mutta kuitenkin kategoriassa pettäjä. Tupareissa se oli päätynyt kisuttamaan Kikiä, helliä suudelmia oli vaihdeltu sekä humalassa että selvin päin. Ei todellakaan hyvä. Etenkin, kun se vielä seurustelee sen muijansa kanssa.
Fakta numero kaksi: Tilanne on monimutkainen. Paino viimeisellä sanalla. Tästä ei ihan hetkessä pulahdeta kohti valoa. On käytettävä silkkihanskoja, yritettävä olla supliikki ja varottava kuoppia. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Ei hyvä.
Fakta numero kolme: Tänään tapahtui jotain. En tiedä onko se hyvä vai huono, todella hyvä vai äärettömän huono.
Ja mikä on tilanne? Yksinkertaisuudessaan (ja uskokaa pois, yritin tehdä tästä mahdollisimman selväsanaisen.) tämä:
- Topi ja Ava seurustelevat.
- Avan paras kaveri tykkää Topista.
- Kiki ja Santtu seurustelevat (ei niillä ollutkaan taukoa, kuten ensin luulin)
- Viimeisten infojen mukaan Topi on kiinnostunut Kikistä.
- Mä tykkään Topista.
- Topi, Ava ja kolmas osapuoli ovat riidoissa.
- Topi, Kiki ja Santtu ovat riidoissa.
- Mä olen kaiken tämän keskellä, yrittäen olla ystävä kolmelle, neutraali yhdelle, lohduttava kolmelle ja selviytyä itse pää ehjänä.
Siinä se. Eilen oltiin Nessun ja Topin kanssa syömässä Cittarin pikaruokalassa. Alettiin siellä purkamaan Kiki-Santtu-ongelmaa, se on tällä hetkellä pääpuheenaihe koko luokan keskuudessa. Niillä on mennyt Ruissista asti huonosti (Topi kertoi tunteensa sekä Kikille, että Santulle), jonka seurauksena Kiki on ahdistunut Santun omistavuudesta ja epäluulosta.
Topi alkoi melkein itkeä. Se sanoi, ettei jaksa tätä tilannetta. Se sanoi, että on se sitten missä tahansa, niin aina kaikki menee päin helvettiä. Se sanoi, että kaikki riidat johtuu hänestä ja hän tuntee olevansa syyllinen siihen, että oli rehellinen. Mitä siihen voi vastata? Ymmärrän sinua ja sekoitan soppaa lisää, minäkin tykkään susta. Ei ei ja vielä kerran EI!
Käytin kaikki taitoni saadakseni tunnelman kohoamaan ja onnistuinkin. Tultiin meille katsomaan leffoja. Nessu ja mä oltiin sängyssä, se nukahti leffan puolivälissä ja me Topin kanssa säädettiin jotain omaa kuten heiteltiin tyynyjä ja kompattiin leffan repliikkejä ja juonikuvioita. Vähän ennen kuin ne lähtivät pysäkille, me kaikki kolme oltiin samassa sängyssä. Minä keskellä. Tilanne ei aiheuttanut minkäännäköistä värinää missään, mutta hauskaa oli.
No jäädessämme Nessun kanssa kahdestaan pysäkille (Topin bussi kulki eri kautta) se hyökkäsi välittömästi. "Tykkäätkö sä siitä?" Vastasin: "En, ollaan vaan kavereita." ja käytin huippuluokan selityksiäni. Läpi meni. Vaikka Nessu onkin yksi hyvistä ystävistäni, en vain voinut paljastaa sitä. En uskalla paljastaa sitä edes toiselle osapuolelle. Myönnän, valehteleminen ei ollut järkevää, mutta siinä tilanteessa se oli hyväksyttävä tekosyy. Olisin piru vie edes keksinyt valkoisen valheen tai pelastanut tilanteen jollain kommentilla. Mutta jäädyin. No...tuli, oli ja meni.
Illalla ne tulivat käymään. Olin hiukan allapäin ja mietin ensin, etten olisi mennyt ollenkaan ulos. Menin kuitenkin. Topi halaili mua varmaan kolmesti sinä aikana. Puhtaan viattomasti, tietenkin. Osa kuului läppiin, viimeisestä en ollut niin varma.
Tänään...voi helvetti, tämä päivä on mennyt kuin hidastetulla kaistalla. Kiki ei ollut koulussa, eikä vastannut puhelimeen. Jokainen yritti vuorollaan soittaa tuloksetta. Mä olin ihan varma, että se oli tehnyt itselleen jotain. Kiki oli koko eilisen päivän kuin haamu. Mun käy sitä tyttöä sääliksi. Se haluaa uskoa parempaan huomiseen, mutta...niin. Ero olisi paras ratkaisu.
Topi tuli meille. Eräs sen kommenteista pysäytti mun ajatukseni kuin seinään. Mä olin sohvalla ja se loikoili sängyssä Helmi kainalossa.
Sanoin: "Yrität sä päästä sen kissan suosioon?"
Topi: "Taidan olla jo."
Mä naurahdin ja katsahdin telkkaria.
Topi: "Vaikka mä kyllä mielummin vaihtaisin sen omistajaan."
Mä naurahdin. Kaksi sekuntia. Tajusin. Käännyin häntä kohti hitaasti.
Sanoin: "Häh?"
Topi: "Niin että vaihtaisin mielummin sen omistajaan."
Sen jälkeen en sanonut enää mitään. Tunsin, kuinka vatsanpohjassani muljahti juuri syömäni ruisleivät. Sydän alkoi hakata, kädet hikosivat. Mitä se sanoi mitä helvettiä se sanoi? mä kelasin ja mietin olinko kuullut oikein.
Tilanne meni ohi. Mä yritin keskittyä elokuvaan ja kaikkeen turhanpäiväiseen, mutta se oli mahdotonta. Mietin, oliko se heittänyt sen läpällä. Oliko se heittänyt sen tosissaan? Voihan kettu. Oikein kettujen kettu. Nyt meni pahemman kerran kuuppa sumuiseksi.
Eniten mua häiritsee se, miten viattomasti se heittelee noita juttuja. FB:stä poimittua.
"No sä oot niin ihana, että mä tuun sinne huomennakin."
"Sun takiasi pysyn maassa.<3"
"Sä osaat aina piristää."
Ihan tolleen piece-of-cake-asenteella. Mitämitämitä mitä tapahtuu ja missä? Kysynkö suoraan? Annanko olla? Mikä on järkevintä? Kysyä suoraan vai antaa olla? Tilanne huomioonottaen. Tiedän, en voi aina väistyä muiden tieltä, mutta helvetti nyt on kyse mun ystävistä, niiden välisistä suhteista ja ennen kaikkea siitä, että jos sekoitan pakkaa lisää, niin miten voin olla varma ettei se satuta mua? Kumman kivuttomasti tuntuu nykyisen muijan selän takana tapahtuva imuuttelu onnistuvan.
Mua pelottaa. Se, mitä tapahtuu sen jälkeen, jos sanon sen. Se, jos en sano sitä. Se, kun sanon sen. Se, uskallanko sanoa sen.
Miten se meni tähän taas? Mä en halua, että K:n kanssa tapahtunut farssi toistaa itseään? Luin rivien välistä ja luin väärin. Jos luen taas? Tässä on pelissä aika helvetisti. On suuri mahdollisuus, että teen itsestäni suuren luokan aasin. Onko mulla mitään hävittävää? On.
Pakko mennä hetkeksi katsomaan jotain tyhjänpäiväistä ohjelmaa. Nollata aivonsa. Jostain syystä tämän kirjoittaminen ei purkanut lankakerää yhtään. Yhdestä asiasta olen varma. Jos tänä iltana tapahtuu jotain selvämerkkistä, kerron. Tai perjantaina. Topi on kuulemma tulossa meille. Pystynkö pitämään näppini erossa? Annanko mennä, jos tulee tilaisuus?
Ja loppuun, jos ei ole antaa rakentavaa neuvoa, jonka olisi itse valmis tekemään, vaan sanoo jotain, mikä vain kuuluu sanoa, kommentointi on turhaa. Ei mitään henkilökohtaista. Mä vaan kaipaan kipeästi apua. Lavuaarissa kelluvaa pulloa, josta löytyisi paperiin kirjoitettu vastaus, mitä tulee tehdä.
Luoja, koska elämästä tuli näin helvetin haastavaa?
