Huolimatta tästä riivaavasta päänsärystä, joka on ns. jälkimaininki eilisestä maanpäällisestä helvetistä, päätin tulla jakamaan perheonneni teidän kanssanne. Jos joskus epäilette sukunne olevan pahin, haluaisin mielelläni vaihtaa päiväksi paikkoja. Ihan vaan mielenkiinnosta. Ja uteliaisuudesta. Ja masokismista.

Eilen skippasin koulupäivän olettaen, että saan hauskan ja unohtumattoman päivän isän puoleisten sukulaisten kanssa. No, hauska ja unohtumaton päivä se olikin, toisin ei ehkä niin positiivisessa mielessä kuin olin aikaisemmin kaavaillut. Itse asiassa olisin myynyt sieluni syanidikapselista tai isosta tequilapullosta. Ongelma oli ainoastaan se, etten omista enää sielua. Heh heh. Ironian määrää.

Oloni oli aika vekkuli, kun lähdin ovesta ulos. Fiilikseni oli verrattavissa onnettomaan juutalaiseen, joka on lähdössä kertomaan Hitlerille, että "oot ihan paska jätkä ja suunnitelmas kusee monelta osaa." Kyllä, livenä Auschwitzistä. Hauskinta oli se urkumusiikki, joka kaikui käpylisäkkeissäni, kun suljin tutun oven takanani. Ei muuta kuin jellonan kitaan.

Ensimmäinen tilanne, joka laittoi bingokellon kilahtelemaan kupolissa, oli saapuminen tapaamispaikalle. Pääsen hädin tuskin autosta ulos, kun faija tulee kädet levällään niin kuin joku vitun lentokone ja sanoo kuuluvalla äänellä "Hei kulta, pitkästä aikaa." Mä mutisen, ettei siitä nyt niin pitkä aika ole. Faijan kommentti on huippu: "On siitä nyt sentään 15 päivää." Ok? Pidätkö sä jotain mustaa kirjaa tapaamispäivistämme? Se halaa mua väkisin ja mä seison jäykempänä kuin maahan isketty rautakanki ja yritän lukita autoni ovia.

Toinen tilanne on se, kun ah-niin-kaivatut sukulaiseni saapuvat parveilemaan ympärilleni. Kaksi heistä on tylyjä kuin niille olisi tungettu sitruuna perseeseen ja loput kaksi ovat välinpitämättömiä, ikään kuin en edes olisi paikalla. Toinen sitruunaperse aloittelee moitintaa nimenmuutoksestani ja toinen mittailee katseellaan mua jäätyvään helvettiin. Luulin joutuvani luistelemaan kotiin, sillä ilman lämpötila romahti huolestuttavan lähelle Antarktiksen pakkasta.

Ihastuttavan jälleennäkemisen jälkeen lähdemme kohti Stadia. Muodollisten esittelyjen ja onnentoivotusten jälkeen jään hyeenojen keskelle keittiöön. Pahin sitruunaperse tiuskaisee Hitlerin äänensävyllä: "Ja minähän en sinua Maisaksi kutsu! *** sinut on ristitty ja *** aion sinua kutsua." Selvä, teepä se, niin pääset todistamaan kuinka perintöhaarukat lentävät kohti silmiäsi. Ilmeestäni kykeni lukemaan kaiken mahdollisen ja mahdottoman. Uskotteko? Moniko olisi ollut valmis olemaan kärpänen katossa?

Siirrymme tervetulomaljaan, joka yhdestä suusta kuuluu olevan mustaherukkasherryä, mutta minun vakaan makuaistini mukaan se maistui luumulta. Eikä tuntunut sitten missään. Seuraavassa kohtauksessa istuudumme täyteenahdetun ruokapöydän ääreen, mut laitetaan ikkunan alle ja huippujen kommenttien tarina saa jatkoa. Eräs välinpitämättömistä puristaa tuolin selkänojan käsiensä väliin ja sanoo "Voin kai istua tähän, vai haluatko että iskä istuu tähän?"

Anteeksi? Olen 19, melkein 20 vuotias nuori nainen, joka on sitonut kengännauhansa 13 vuotta itse. En ehdi vastata lauseeseen, sillä hän jatkaa: "Vai kutsutko sinä häntä vielä isäksi? " Pahin sitruunaperse jatkaa hyökkäystään ja hän sanoo: "Kyllä sinä voit kutsua häntä isäksi eikä miksikään ukoksi. Niin mekin tehtiin, isä se on ja isänä pysyy." Selvä, sä vihaat mua, tuli selväksi nyt turpa kiinni tai tungen sinne kokonaisen täytekakun.

Hymähdän ja totean pingotetun rauhallisella äänellä: "Enköhän mä olen sen verran vanha, että pärjään ilman isän apua." Voi luoja. VOI LUOJA!

Ja loppupäivä meneekin hiljaa istuessa. Neljä tuntia kuuntelin talitinttien syömätavoista, lumikkojen ja rusakoiden yleisyydestä, myyrien värityksestä ja niiden hännän pituudesta ja muiden pikkutiitiäisten elintavoista. Ainoa, millä pääsin loistamaan, oli "Kiitos ei." ja "Kyllä otan lisää kahvia." En olisi pysynyt muuten hengissä. Join varmasti 15 kupillista kahvia, jotta kykenin pitämään itseni järjissäni.

Minut pakotettiin mukaan sukukuviin. Vääntynyt, muovinen hymy naamalle ja katse kohti kameraa. Faija halusi ottaa yksilökuvia ja intouduin hiukan pelleilemään niissä. Tein siis kaikkia tyhmiä ilmeitä ja hörötin. Faijalta tuli välittömästi: "Älä viitsi." Huoh, eiköhän tässä ole patsasteltu ihan tarpeeksi? 

No. Luuletteko kidutuksen päättyvän siihen? Ehei. Paras osa on edessä. Huippuhienon päivän jälkeen, faija tulee luokseni ja sanoo pidättelemättä jännitystä äänessään: "Mulla on sulle yks kirja." Ilahdun, sillä kirjat ovat lempiasioitani ja olinkin kaivannut uutta opusta.

"Aijaa.", vastaan hymyillen. Faija lähtee hakemaan kirjaa autostaan, jonka aikana ehdin kelaamaan kaikki uutuudet ja klassikot muististani läpi. Mitä tahansa olinkin odottanut, sain kokea pahimman luokan pettymyksen.

Faija tulee takaisin luokseni pidellen kaksin käsin semipientä kirjaa. Händelin Hallelujat soi taustalla, kun ojennan käteni kohti kirjaa. Ylikorostettu ylpeys loistaa faijan kasvoilta kun luen kirjan otsikon: "Maallisen viisauden käsikirja." Hallelujat päättyvät raivoisaan viulun epävireyteen. Mieliala tipahtaa ja nostan epäuskoisesti katseeni faijaan, joka lausuu juhlallisesti (JA IHAN OIKEASTI!!):

"Sinun kannattaa lukea kirja ajatuksella ja paneutua siihen oikein kunnolla, jotta voit hyödyntää näitä elämänohjeita tulevaisuudessa."

Okei. Kiitos. Teen sen varmasti...heti hankkittuani magnum-kokoisen Vodkapullon ja takan.

Kaikkein uskomattominta oli se, että faija oikeasti oli tosissaan. Muutamat, kenelle olen kertonut tästä kirjasta, ovat revenneet perseenirroittavaan nauruun. Miksi aina minä? Tilanne oli niin absurdi, että en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Tyydyin hymyilemään puupökkelönä ja pohtimaan, missähän elämänjaksossa meinaan hyödyntää "Suuren Kirjan" viisautta ja tietoa.

Olenko sitten lukenut kirjaa? En. Avasin sen umpimähkään ja luin yhden elämänohjeen, jonka jälkeen totesin, etten pysty lukemaan sitä selvinpäin. Enkä yksin. Faija todennäköisesti olettaa, että luettuani opuksen, minut on pelastettu rappioitumiselta ja alkoholismilta, olen löytänyt valaistun polun suoraan parempaan huomiseen ja havainnut "Suuren Voiman" itsestäni. Käännyn vielä uskoon. Minusta tulee pappi. Tai lukkari. Talonmies?

Siitä puheenollen. Alan vakaasti epäillä, että putkimies on käynyt meillä kahdesti ja mutsi on opastanut miestä kädestä pitäen. Ei helvetti ole edes mahdollista, että olisin puoliksi jonkun noin...hörhön?

Että millainen keskiviikko sulla oli? Ihanko tavallinen? Haluatko kohtalon johdatusta? Soita numeroon 0400-123456 ja Maisa Mallikas neuvoo, miten pärjäät elämässäsi. Teen tästä kannattavan bisneksen.

Vittu miten noloa...

Niin ja loppuvinkki: se kirja on vuodelta 1649.

- Shame

PS. "Ja siten kuljemme kaikki yhdessä tällä Suurella Elämäntiellä." - Lion King.