Päivitysten aika.

Viimeinen kouluviikko on pyörähtänyt ihan mukavasti käyntiin, mitä nyt edelleen on pientä nakerrusta ilmassa. Onneksi enää on kuitenkin vain kaksi päivää, ennen pitkää ja raskasta työputkea. Lauantaista asti olen käynyt taas lenkeillä, osaksi siksi, että kyllästyin olemaan tekemättä mitään ja seinät kaatui päälle (valuuttapuoleni on niin heikko, ettei ollut rahaa mennä tai tehdä mitään) joten lähdin kävelemään ympäri Isoa Omenaa. Sama jatkui sunnuntaina, nyt innostuneena siitä fiiliksestä, joka tuli taas sisälle. Oli ihanaa tulla vähän kirpeästä "talvi"-ilmasta sisälle, laittaa puuro mikroon valmistumaan ja mennä kuumaan suihkuun. Sitten syömään puuroa äidin mansikkahillon (joka on muuten ihan parhautta!) kanssa villasukat ja neuletakki päällä tietäen, että loppuilta todellakin on omistettu sohvalle.

Sain muuten viimeinkin kouluasiat järjestykseen. Selvisi, että mulla on VAIN KAKSI (2) opintoviikkoa suorittamatta ja ilmoittauduin samoin tein verkkokursseille. Homma on siis siltä osin selvä. Lisäksi sain rästihommat pois alta (englannin opastettu kierros ja matikan uusintakoe), joten olen erittäin tyytyväinen itseeni. Tässä tulee bonus: maanantaiksi on sovittuna KAKSI (2) työhaastattelua! Oi onnen päivää! Selvitin asiaa työssäoppimispaikan kanssa, joka onneksi ymmärsi ja lupautuivat jonkin verran joustamaan työajoissa. Onneksi kumpainenkin hakemistani toimista ovat joko ilta - tai viikonlopputöitä. Hiukan pelottaa hurrata aikaisin, mutta onhan se osa voitosta, kun pääsee haastatteluun saakka. 

Lisäksi opettaja toi mulle (vain mulle, tunnen olevani lellitty ja taisin herättää vähän pahaa verta tovereissa) Tallinnan-matkaltaan levyn pähkinäsuklaata, kun siitä olin edellisenä viikkona läpällä heittänyt. Olin ihan otettu, sillä vuodatettuani kaikki ongelmani finanssipuolesta alkaen se oli todella iso yllätys. Ja huippua on se, että en ole avannut levyä. Laitoin sen nätisti kaappiin ja päätin odottaa jouluun. Tai siihen suuntaan. Testaan, kuinka pitkään pystyn olemaan ilman tuota humalluttavaa, sokeripitoista ja unelmieni täyttymystä: suklaata!

Toisin ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin. Lukuunottamatta tätä hienoa aloitusta, olen sortunut KAHDESTI Hesburgeriin mättöihin viikon aikana. Maanantai oli ok, koska lähdin heti koulun jälkeen Sanchon kanssa pitkälle lenkille, niin en tuntenut niin järkyttävää morkkista mitä tänään. Syy oikeastaan, miksi me mentiin Heseen, oli se ettei koulussa ollut taas sellaista safkaa, joka olisi tyydyttänyt neiti nipoa - ja tällä kertaa myös mua. Söin kuitenkin "vain" juustoaterian, mikä on virallisten sivujen mukaan 882 kaloria. Olisi pitänyt jättää syömästä, tiedetään. Olisin voinut ottaa salaatin, mutta rahaa ei ollut niin paljon (olen tähän asti rahoittanut ostokset kupongeilla ja kolikoilla) Jossittelu riittää. Meni jo, mutta plussalle jos mennään, niin lähdinpähän lenkille.

Se kyllä ärsyttää, että vaikka tänäänkin kiersin "ylimääräisen" mutkan, jotta tavalliselle lenkilleni tulisi lisää pituutta, niin siltikin olin VAIN 35 minuuttia tien päällä. En käsitä. Marssin kuitenkin ihan kiitettävää tahtia ja tuli sitä nyt melkein kilometri lisää. Joko olin niin paahto päällä, etten tajunnut vetäväni pendolino-vauhtia tai sitten jossain muualla mättää. Ei sillä ajallisesti muuten ole väliä, mutta tuo kolmonen tossa edessä tuntuu niin kamalan pieneltä lukemalta. Olen törmännyt nyt kolmeen ihmiseen, jotka iltapalaksi vetävät 20 kilometrin triathloneja ihan vaan huvikseen. Ja minä kävelen ehkä kolme-neljä kilsaa illassa puoleen tuntiin ja tunnen olevani kuin kala kuivalla maalla. Talven ilmasto ärsyttää joka kerta keuhkojani ja pihisen ja puhisen pururadalla kuin vinkulelu. Tupakointi on jättänyt jälkensä.

Toinen asia mikä ihmetetyttää on se, että vaikka olen lenkkeillyt lähes tulkoon kaikkina vuorokauden aikoina metsän takana olevalla putrsilla, niin siellä ei montaa ihmistä liiku, varsinkaan koirien kanssa. Niinpä olen alkanut hiukan epäillen kävelemään siellä. Metsä on musta ja toisella puolella menee Porintie. Rata on kyllä valaistu (kello 23 asti) mutta silti. Ihmiset taitavat hölkkäillä isommalla pururadalla, joka on Hiidenrannassa päin. Sinne mä en ole vielä uskaltanut lähteä, koska mun kunnolla en pääsisi kuin purtsin aloitusviivalle ja olisin piipussa. Meiltä sinne kuitenkin on jokunen kilsa.

Näitä Hese-repsahduksia lukuunottamatta olen muuten syönyt normaalisti. Puuroa, rasvatonta banaanijugurttia, rahkaa, mysliä, ruisleipää ja Sofin painottamia hedelmiä. Toisin kurkustani en saa alas muuta kuin mandariineja, omenat ja banaanit jäävät suosiolla kauppaan. Pienin askelin.

Niin eilen en ollut lenkillä, kun oli ärrimurri-päivä ja kuupassa helisi ihan kiitettävästi. Särki niin pirusti. Ei huvittanut tehdä mitään. Syykin johtunee siitä, että lähdin Nitan kanssa suoraan koulusta metsästämään jotain kirjaa Vihdistä, sitten sieltä tehtiin mutka Karkkilaan (siellä paloi yksi omakotitalo ja kaikkialla oli sekasorto) ja sieltä Nummelan kirjastoon, ennen kuin pääsin kotiin. Oli huutava nälkä ja työnsin nugetit uuniin. Kello oli sen verran, etten jaksanut liikuttaa evää mihinkään suuntaan ja nuokuin sohvalla kuin kuiva kasvi. Raahauduin suihkuun, tiskasin ja kiukuttelin, menin aikaisin petiin ja sammuin kuin lyhty myrskyssä.

Mutta kai sitä pari päivää viikossa saa pitää vapaana. Näillä mun syömingeillä ei kyllä kannattaisi. Sofi todennäköisesti sanoisi tähän, että "Älä ruoski itseäs liikaa, meni jo. Huomenna on uus päivä."

No, oikeassahan se pirulainen on.

Mutta suklaattomuus on merkittävä meriitti mun kirjoissa!

Lauantaina tai sunnuntaina on sitten aika ottaa suuntima kohti Hometownia. Vähän jänskättää ja olen lapulle yrittänyt laittaa ylös, mitä kaikkea pitää muistaa ottaa mukaan. Äiti jo hermoili, että tuon koko omaisuuden hänen pieneen kaksioonsa, mutta ei nyt sentään.

Nyt tekemään puuroa ja sitten suihkuun.

- Nachomasu.

P.S VAIN KAKSI :D