Long time no see. Päätinpä tulla sitten tännekin, näin vaihteeksi, vaikka kiire on taas ja jostain syystä aina kiireen keskellä keksin että "hei blogi tarttee päivitystä" joten tässä sitä ollaan, puoliksi menossa.

Kaikkea mahdollista, mahdotonta ja uskomatonta on päässyt tapahtumaan. En jaksa selostaa yksityiskohtaisesti mitä kaikkea, mutta tilanteita on muuttunut, uusia tunteita ja ajatuksia on noussut pintaan, unet ovat muuttuneet selkokielisiksi, päivät vierivät tappavan tasaiseen tahtiin, töissä palaa kiinni harva se päivä (etenkin kun se yks on siellä), mutsin kanssa menee vähän väliä matonhapsut ristiin. Huoh.

Nyt kuitenkin ollaan taas kotona, sain pidennetyn viikonlopun, joten palasin sekaiseen koppiini keskiviikkoillalla. Ja kävin Karkkilassa, kun olin niin luvannut. Oli kiva nähdä poikia taas, mukavaa oli kuten aina. Harvemmin heidän seurassaan alkaa vituttaa, niitäkin tilanteita on kyllä ollut.

Itse asiassa, eniten hämmästyttää Ässä. Kovaksi luulemani ihminen onkin sisältä pehmeä. Hän on ihastunut. Sävy, jolla hän puhuu naisesta, on äärimmäisen lempeä ja matala. Se puhui mullekin joskus niin, silloin kun pyysi tai kysyi jotain. Se puhui mulle niin myös edellispäivänä. Se tuntui mukavalta. Ei siis mitenkään ihastumismielessä, mutta se sävy oli uusi. Voisin melkein tottua siihen. Ja Ässästä näkee, että hän on onnellinen. Se on mieletöntä. Talvi oli pitkä ja pimeä, kevättä kohti alkaa valoa näkyä kaikkien tunnelin puolivälissä. Edistystä on siis havaittavissa.

Joku varmasti haluaa tietää, onko suhtautumiseni Eelikseen muuttunut. Vastaus on ei. Ehkä olen hillitympi hänen seurassaan, mutta en muutenkaan ole nähnyt miestä paljon ja yleensä se on Kitin kanssa. Välttelen kyseisen parin seuraa, ihan oman mielenterveyteni takia. Toisin, pari viikonloppua sitten, kun istuttiin Milliksellä viettämässä siestaa, he tulivat paikalle ja esiintyivät erittäin korrektisti eli eivät alkaneet nuoleskella tai kiehnäämään siinä, niin not a big deal myös mun puolelta. Kyllä se tästä, yksi pieni pingviininaskel kerrallaan. Palavia tunteita ei ole ollut pitkään aikaan, mutta jossain vasemmalla puolella kirpaisee aavistuksen, kun satun Eeliksen kanssa lähikontaktille. Mainosvalo välkyttää marraskuuta ja mä tapan tunteita kärpäslätkällä. Ulospäin näyttelen viileää, khuulia, rentoa ja on myönnettävä, että teen roolini hyvin. Uusi tähti on syntynyt. (BFMV - Just another star)

Pari viime päivää on olleet - Ässän sanoin: vitun chillejä - ja ollaan kulutettu bensaa, rahaa ja kumia törkeän paljon. Autot ovat käyneet hiekkapesussa, kun ajelimme Vuotinaisten hyppyrille (kyllä, jumalaton mäki, jossa linnanmäen vuoristorata jää kirkkaasti kakkoseksi) ja vedettiin se kahdesti eri suuntiin. Radiossa soi kaikki muistoihin kiinni jääneet hittibiisit, kuoro lauloi ja adrenaliini virtasi. Loppuyöstä mentiin Ässälle hengaamaan ja kuuntelemaan musaa, minä ainoana naisvahvistuksena, as always.

Yöunet ovat jääneet vähiin, minkä ansiosta nuokun päivisin kuin kuolemaa tekevä jukkapalmu, ei huvittaisi liikkua minnekään ennen seitsemän uutisia ja nytkin olisi PAKKO käydä koulussa hakemassa yksi fuckin' kansio. Se on haettava tai kesäkuussa pääsee itku, kun mulla ei ole tarvittavaa materiaalia ja läpäisyä odottava koe seisoo nenän edessä. Eli kohta on mentävä. Vielä ehtii. Hiuksetkaan eivät ole kuivat, eikä naamassa ole korjausvoidetta. Ei tässä hätää.

Maapallo on liikkuva asia...

Tänään illan ohjelmistossa viimeinen paluu Karkkilaan ennen kesälomaa, huomenna takaisin kotikaupunkiin ja broidin luokse kahvittelemaan, sunnuntaina vallataan Turku Sofin kanssa ja sitten ankea arki odottaa ottajaansa. Vain kaksi viikkoa. Se menee äkkiä. Meneehän?

Kesälomani ei oikeastaan ole loma. Seuraava työ odottaa ahkeraa pikku opiskelijaneitiä. Fuck, pakko pitää viikon breikki tai tulen ärähtämään ratkaisevasti. Burn out, breakdown tai jotain sinne päin. On saatava hetki hengähtää. Minusta ei ole kolmivuorotyöhön, ei edes kahteen.

Ja nyt sinne kouluun =>

So long, suckers! Arriba!

- Maichindo.