Pohjoinen koluttu läpi ja pieni, tunkkainen, paahtavan kuuma yksiöni oli valmis ottamaan vastaan väsyneen matkalaisen ja mököttävän pörrön. Haikean sekaisessa innostuksessa kotiuduin sohvalleni jääkuutioita helisevän vesilasin kanssa ja avasin hyvillä mielin telkkarin. Vaikka niin monta kertaa olenkin valittanut yksinäisyyttäni, tällä kertaa olin tyytyväinen siihen. Reissusta rähjääntyneenä ja vanuneena käperryin sohvan nurkkaan ja laitoin tuulettimen täysille. Helmikin haki huoneen viileimmän nurkan (sängyn alla) ja painui nukkumaan. Oli hiljaista ja mä nautin siitä.

Yö meni arvattavasti ketuille. Olin oikeaoppisesti avannut ikkunat täysille, ärähtänyt Helmille pari kertaa, kun se roikkui hyttysverkossa ja laittanut tuulettimen pyörimään. Silti oli kuuma. Makasin keskellä sänkyä puolialasti ja tuskailin. Tunsin, kuinka hiki pukkasi pintaan ja hain viileää kohtaa sängyssä. Pienen itkunkin tirautin, kun turhautuminen ja väsymys alkoivat painaa päälle. Mä en enää tiedä mitä tehdä tämän asunnon kanssa. Kuinka jossain voi olla näin kuuma? Verhot ovat päivisin kiinni, ikkunat ovat koko päivän auki, samoin tuuletin. Mutta mitään vaikutusta ei näy. Se on ahdistavaa.

Onneksi sisareni ymmärsi ahdinkoni ja pienen suostuttelun jälkeen lupautui antamaan kattotuulettimensa mulle: hän itse kun ei sitä käytä. Ongelma on vain se, miten sen saa kattoon kiinni ja etenkin, kuka sen sinne laittaa. Täytynee ensi vuosisataan asti pärjätä kämäisen minituulettimeni kanssa.

Ja kun minä pääsen kotiin, muut lähtevät Turkuun. Ruisrock nääs. Itselläni ei ole varaa laittaa yli satasta menemään, joten jään jälleen sivuun. Onneksi pyykkivuori, lattioilla pyörivät pölypallot ja sekainen kaappini antaa tekemistä. Kukapa sitä kesällä haluaisikaan olla ulkona ja hengata kavereiden kanssa.

Huomenna sentään on tarkoitus nähdä Sofi Helsingissä. Edes yksi hyvä asia tähän loputtoman pitkään kesälomaan.