Eilinen oli hieman hysteerisessä mielentilassa kirjoitettu. Alkoi vain yhtäkkiä ahdistamaan. Se meni ohi yhtä nopeasti kuin tulikin. Pesin kasvoni kylmällä vedellä ja nojasin lavuaariin hengittäen hitaasti kuin buddhalainen munkki. Se auttoi. Pitäisi varmaan ruveta harrastamaan taas joogaa. Ihan vain yleisen mielenrauhan takia. Muutenkin olen ollut niin stressaantunut ja huutanut kuin hyeena pienistäkin jutuista. Adrenaliini tekee piikin, kun joku sanoo väärin tai kyseenalaisesti, katsoo eri tavalla, hymyilee eri tavalla. Vedän törkeitä kierroksia, koska olen aivan varma, että kaikki ympärilläni teeskentelevät ja silti satuttavat mua koko ajan. Olen vainoharhainen, tiedän sen, mutta mitä jos se onkin totta? Mitä jos vähättelevät naurahdukset "no eiiii" ja "tuskinpa" ovatkin täyttä kuraa?

Topikin teki yllätysvisiitin kouluun. Istuin Dolpin, Joonaksen ja Edin kanssa ruokalassa ihmettelemässä maailmanmenoa, kun se yhtäkkiä tuli istumaan viereen (se hiton motskaritakki päällä, josta suurin osa sitä pilkkaa). Kävin sen kanssa tupakalla ja höpöteltiin kaikkea turhanpäivästä. Ei tunnu missään enää. Ei yhtään mikään. Katson sitä silmiin, hymyilen, nauran ja heitän läppää. Paitsi jos se alkaisi selittää jotain suhteestaan Nessuun. Sitten asia voisi olla eri. En usko, että jaksaisin tai haluaisin kuulla sanaakaan siitä. Onneksi se on siinä mielessä fiksu. Se ei levittele seurusteluasioitaan pitkin kylää.

Perjantai...mitähän ohjelmassa tänään? Ehdotin eilen, että tulisin Karkkilaan, mutta Ässä ei ole vielä vastannut. Eilen sillä ei ollut puhelinkaan päällä. Kuinka rasittavaa. Kuinka äärimmäisen turhauttavaa. Voisin (en voisi) ottaa riskin ja ajaa Karkkilaan. Mutta en uskalla. Ihan oikeasti. Siinä voi käydä tosi huonosti. Etenkin, jos eräät nimeltämainitsemattomat saavat tietää, että ajan kortitta. Soittaisivat uudestaan kytille ja sitten ei naurattaisi enää ketään. Vetäisin vuosisadan kilarit. Huutaisin niin paljon, että se kuuluisi Haaparantaan asti. Varmaan löisinkin jotain. Istuisin putkassa loppuyön itkemässä ja raivoamassa. Seuraavana päivänä mut kiikutettaisiin suljetulle. Hieno tulevaisuus, Maisa, näyttäisi vitun hyvältä CV:ssä.

Töitä olisi jäljellä, mutta en yksinkertaisesti jaksa ja ajattelin lapsellisesti, että jätän maanantaillekin jotain. Siksi istun tässä lätisemässä paskaa. Ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Kunhan kulutan aikaa. Kello on kuitenkin vasta varttia vaille yksi. Ainakin tunti edessä. Tämä on syvältä ja poikittain. Pitikin mennä mälläämään lauantaina. Perkele!

Joo. Eipä kai sitten muuta. Turhin kirjoitus ikinä.

- M.