Eilinen oli mielenkiintoinen. Monellakin tapaa, mutta ehkä mielenkiintoisin käänne oli se, että Nessu tuli anomaan anteeksiantoani.

Santtu kysyi mua pari päivää sitten seurakseen torstaina Karkkilaan ja lupauduin, koska eihän mulla muutakaan tekemistä ole, kun vietän sairaslomaa (joo no siivousta mutta siis "järkevää" tekemistä). Lähdin siis yhden bussilla ja juttelin matkalla törmäämääni tuttuun, Ediin. Se tuli Vihdistä kyytiin ja kävelimme samaa matkaa linjurilta. Edi oli menossa autokouluun ja mä Santun työpaikalle.

Ehdin istua Santun kanssa vajaan tunnin, kun Topi tuli paikalle. Seisoimme takapihalla tupakalla, kun Topi tupsahti ovesta. Moikkasimme puolin ja toisin. Topi kysyi Santtua kaverikseen muuttoavuksi jollekin tutulle. Juttelimme niitä näitä ihan ystävällisessä hengessä. Ei tuntunut oikeastaan missään. Hieman pisteli, kun katsoin miestä silmiin, mutta ei muuta.

Illalla Nessu soitti ja kysyi meitä kiesimään. Sovimme näkevämme jossain kuuden aikoihin. Nessu oli sanonut puhelimessa "ja mä en sitten sen yhden kanssa takapenkillä istu." Että näinkin kypsää ja aikuismaista käytöstä. No, vähän ennen seitsemää ne nappasivat meidät kyytiin linjurilta. Moikkasimme, ei mitään ongelmaa. Istuttiin Santun kanssa takapenkillä ja heitettiin kaikkea omaa. Mä ajattelin, että käyttäydyn juuri niinkuin tähänkin asti. Ei ole mun asiani, jos he haluavat leikkiä jotain saatanan lapsellista "en puhu sulle" - leikkiä, vaikka mä en mitään ole tehnytkään. No, mentiin sitten Masuuniin, jossa mä ja Nessu käytiin vessassa.

Pestessäni käsiäni, se avasi suunsa: "Voit sä ikinä antaa mulle anteeks?" Ilmeeni oli varmasti hyvin julma ja vittumainen. En katsonut kohti, hymähdin vain ja nostin toista suupieltäni hymyyn.
"Vihaat sä mua ihan hirveästi?", se kysyi. Painuin vessasta ulos ja sanoin matkalla: "En ole edelleenkään vihainen, vain vitun pettynyt."
"Mä ymmärrän.", se vastasi ja jatkoi. "Mut voit sä antaa mulle anteeks? Mulla on ollut ihan mielettömän paha mieli tästä jutusta, mut tunteille ei voi mitään ja mulla on tosi orpo olo, kun en ole saanut jutella sun kanssa mitään. Mä en halua menettää sua. Mulla on ollut tosi ikävä sua ja sun juttujas."

Voi jeesus, mä ajattelin. Mitä kliseistä sontaa se selittää. Toisaalta olin äärimmäisen hyvilläni siitä, että se tajusi tehneensä väärin ja että sitä pelotti menettävänsä mut. Nähtävästi olen sittenkin korvaamaton. Ja sitten se rupesi räpyttelemään silmiään, kun seistiin auton luona ja venattiin poikia. Rehellisesti? Ei mitään reaktiota. Olin kylmä kuin jäihin uponnut. Siinä se pyyhki silmiään ja kysyi jälleen: "Voit sä ikinä antaa anteeks?"

Ah, mikä huumaava vallantunne! Hymähdin jälleen. Selitin yleisesti, kuinka pohjalla kävin sunnuntaina. En kertonut sen enempää. Sanoin vain, ettei mulla ole hätää - ei enää. Hain apua ja sain sitä, mutta olisi voinut käydä tosi hullusti. Tajusiko se sen? Kyllä. Niin ainakin vakuutteli.
En vahingossakaan vastannut kysymykseen. Sanoin, että eniten mua vitutti se, että Topi oli valehdellut mulle päin naamaa. Ja se, että luotin Nessuun. Pidin häntä ystävänäni. Sanoin, että puukotitte mua molemmat selkään oikein kunnolla. Sanoin, että tiesit tunteeni Topia kohtaan. Se näytti siltä, että alkaisi itkemään uudestaan (kärsi narttu kärsi) ja katsoi ylöspäin.

Pidin hullua jännityksessä, ennen kuin vastasin: "Mutta kyllä mä annan anteeks." ja lisäsin: "Ensi kerralla en ole näin kiltti. Ensi kerralla putoilee päitä. Koska kukaan ei satuta mua tolla tavalla."

En tiedä, olettaako hän, että kaikki jatkuu kuten ennenkin. Luottamus on mennyt molempiin ja olen jatkossa äärimmäisen varautunut heidän seurassaan. Vieläkään ei ole suurta hinkua viettää heidän kanssaan aikaa, mutta olen silti helpottunut, että asiat saatiin selväksi. Ja olen otettu siitä, että Nessu nöyrtyi ja pyysi anteeksi. Sanoin sen sillekin.

Topia kohtaan ei ole mitään suuria tunteita enää. Itse asiassa se mies melkein kuvottaa mua. En silti voi vannoa varmaksi, miten kroppani reagoisi, jos näkisin heidän kuolaavan edessäni. Tai vastaavaa. Voi olla, että vihlaisisi tai sitten voi olla, että ei. En tiedä. Sen näkee sitten. Toivon kuitenkin, että heillä olisi sen verran tilannetajua, ettei tee sitä mun edessä olkoon miten rakastuneita ja onnellisia hyvänsä.

Ja vaikka kuinka vakuuttelen, etten ole vihainen tai katkera, niin siltikin...Pieni ilkeys. Pieni kostonhimo. Pieni vahingonilo. Mokaa jotenkin. Mun mieliksi.

Täydellinen kosto minun mielestäni olisi tämä (ihan vaan hypoteettisesti tietenkin, toivotan heille onnea *yskäisy*): Topi ja Nessu eroaisivat viikon tai parin päästä. Topi tulisi vinkumaan mua takaisin. Tekisin samaa kuin hän elokuussa. Antaisin vähän ja kun hän tulee vastaan, vetäydyn. Sitten lähtisin synttäreiksi Turkuun ja sunnuntaina laittaisin fb:seen "Maisa B. on parisuhteessa."

Itse asiassa vielä parempi olisi se, jos Topi jättäisi Nessun eikä päinvastoin. Mitä Santulta eilen kuulin, niillä todennäköisesti on hieman puuduttavaa kaksistaan. Koska kun Santtu on ollut mukana ajelemassa, hän on vastannut viihdepuolesta. Eikä kummankaan puhelin ole soinut. No niin no, onhan ne nyt henganneet pari viikkoa tiiviisti yhdessä ja tämän viikon Nessu on ollut Topilla yötä. Oletettavasti ovat myös viikonlopun yhdessä. Näillä merkeillä vastaan "ensi sunnuntaina." Tai eihän sitä koskaan tiedä. Koska jätkä on mulkku ja muija on narttu ja he ilmiselvästi ansaitsevat toisensa, niin voipi olla että ovat loppuelämänsä yhdessä.

Siltikin...mokaa jotenkin. Mun mieliksi. Kyllä, olen sadistinen. Vain tänään.

*piirrettynaurua*

No juu, se siitä aiheesta ja iloisempiin juttuihin. MINÄ OSTAN MAANANTAINA AUTON! Tätä on odotettu! Se on mun synttärilahja mulle! Ai että, ensi kertaa elämässäni oikeasti odotan, että viikonloppu menee nopeasti ja maanantai tulee!

Siitä ei tiedä muut kuin Santtu ja kun se kuuli, niin se alkoi heti suunnittelemaan, kuinka tsippailemme Karkkilaan ja nähdessämme Almeran, moikkaamme tyynesti. Ajatuskin hykerryttää. Sen jälkeen EN - OLE - RIIPPUVAINEN - KENENKÄÄN - KYYDEISTÄ!!! Anteeksi tämä kolmen huutomerkin käyttö, mutta nyt on sellainen tilanne. Ei tarvitse anella Topia hakemaan/viemään, odottaa pakkasessa kahta tuntia, koska se kusipää keksii kaikkea triviaalia sillä välillä. Ei tarvitse pyytää mutsin serkkua ja kuunnella sen läpeensä tylsiä juttuja. Mulla on oma auto! Voin tulla ja mennä miten haluan.

Huhhuh! MAANANTAI, missä olet?

Ja jotta kukaan aasi ei tulisi tähän väliin aukomaan päätään vakuutuksista sun muista, niin kyllä olen tietoinen että ne maksaa bensasta puhumattakaan. Uskokaa tai älkää, olen tarkkaan miettinyt kaiken ja saan maksettua ne. Jatkosta en tiedä, mutta mutsi lupaili jeesata. Kyllä sekin on iloinen siitä, että pääsen useammin Turkuun, vaikka ei sitä puhelimessa sanonutkaan.

Dodiin. Nyt täytyy mennä suihkuun, pesutupaan ja kauppaan. Tänään ollaan siivottu oikein urakalla, kun kämppä näytti ihan hirveältä.

Peace, Mags.