Ensimmäinen rankempi kouluviikko takana ja tuntuu siltä, että olen ollut ympärivuorokautisessa duunissa. Ihan oikeasti. En käsitä, miten jyrän alle jäänyt ihminen voi olla, mutta laahustaessani joka päivä kotiin, olen ollut niin jumalattoman väsynyt. Ja poikki. Tiedän, että esimerkiksi Sofin koulupäivät lähentelevät kymmentä tuntia tai yli, mistä hänelle rispektit, mutta minä...en kestä tätä.
Aamulla herätessäni viisitoista vaille seitsemän alkavat ensimmäiset ongelmat. Sängystä nouseminen on hankalaa ja kun viimein saan aamukahvin käteeni, lähtee päivä rullaamaan. Hitaasti, mutta varmasti. Kahdeksantuntisen koulupäivän aikana ehdin monesti valitella oloani, väsymystä, jaksamisen ja motivaation puutetta, keskittymisen katoamista ja toivoa, että joku lopettaisi mut heti. Koulusta päästyä tulen kotiin, syön jotain ja kaadun puolikuolleena sänkyyn. Sillä ei ole väliä, nukunko 20, 30, 60 vai 90 minuuttia, olen silti yhtä väsynyt. Ilta menee sohvalla nuokkuessa, yhdeksän aikaan raahaudutaan suihkuun ja syömään, katsotaan hetken myöhäisillan ohjelmia ja suljetaan silmät. Ja kun kello soi, show alkaa alusta.
Kahdesti olen todella YRITTÄNYT lähteä lenkille. Pääsin sadan metrin päähän ja käännyin takaisin. Askel oli raskas, pää raskaampi ja mieli heittelehti jossain viltin ja tyynymeren keskellä. Ei huvittanut. I don't give a fuck meininkiä. Arvaahan sen, että syöminenkin on - taas kerran - riistäytynyt pahemman sorttisesti lapasesta. Tällä viikolla on tullut syötyä useampaan kertaan ranskalaisia, nugetteja, hampurilaisia, mikropitsoja ja ties mitä muuta kuraa. Morkkis on järkyttävä ja kaipaan rippituolia naulakkoni alle. Kierre on jälleen valmis. Huonosti nukutut yöt, raskaat koulupäivät ynnättynä tekemättömyyteen ja turhautumiseen.
Tietäähän sen, mihin morkkis johtaa. Aivan niin...pitkiin keskusteluihin ja väittelyihin monseiur Hackmannin kanssa. Suututtaa niin paljon, että katkaisin puolen vuoden kuivan kauteni. Tai miten sen ottaa...Turha sitä alkaa jeesustelemaan, siinä välissä tuli tehtyä kaikkea muuta tyhmää, retkilläni hain samanlaista morfiininhakuista hekumaa. En löytänyt sitä. Löysin vain entistä suuremman tyhjyyden ja päädyin samaan kysymykseen: eihän yksi viilto haittaa?
Ei, eihän se haittaakaan. Mutta kun se ei jää yhteen. Sitä lipsahtaa kahteen, kolmeen ja hupskeikkaa, olet hetken päästä kuin kävelevä karttakirja kaikkine jokine ja tienviittoine.
Ei, se ei ole ollut päivittäistä. Kuten sanottu, olen liian saamaton edes keskustelemaan. Koulussa olen senkin edestä sosiaalinen. Paiskin töitä, hieron ohimoita (vitun migreeni) yritän ratkaista tehtäviä ja pohdin, mitä helvettiä täällä teen. Samoja käsiteltyjä asioita, joista puhuttiin vuosi sitten kahdella eri kurssilla. Samoja tehtäviä. Ei mitään inspiraatiota. Viimeinen vuosi, kyllä sä jaksat. Ehkä. Tällä hetkellä on taas uskon loppuminen lähellä. Onneksi alkaa syysloma. Senkin aikana hoidan kakkosvaiheen pois alta. Ne ovat tammikuusta asti kuumottaneet.
Suututtaa sekin, että tämä on muuttunut täydelliseksi angsti-blogiksi. Koska viimeksi päivitin jotain oikeasti iloista? Riemuitsin ihanasta säästä tai kerroin kivasta päivästä? Can't remember. Olen muuttunut väsyneeksi, vanhaksi, lihavaksi ja kärttyiseksi eukoksi. Haluni päästä pois täältä on kasvanut ultimaalisiin mittoihin. En itke enää kotikaupunkini perään, mutta kerään pahvilaatikoita ja pakkailen tarpeettomia tavaroita valmiiksi. Just in case...
Olihan tänään kaunis päivä. Kirpeä, värikäs ja valoisa. Sekään ei riittänyt nostamaan mielialaa.
Nyt pitäisi käydä Cittarissa viemässä pullot ja tankkaamassa auto, jotta huomenna olisi mahdollisimman nopea ja kivuton lähtö Turkuun. Sen lisäksi tiskivuori odottaa pesuvettä ja minä olen kuin vetämätön kello, jonka rattaat rapistuvat ruosteesta. Kuinka helvetin masentavaa.
Syksyllä pitäisi muutenkin skarpata, kun tulee pimeää ja alkaa ahdistaa. Totta puhuakseni, olen enemmän syksy - kuin kesäihmisiä, mutta ilmasto vaikuttaa minuunkin. Talvella olen palautunut omaksi itsekseni, pingviinithän rakastaa pakkasia.
Tämä oli tältä erää tässä.
- Bandit.
"A thousand reasons that I know
to share forever the unrest
with all the demon I posses, beneth the silver moon."
