AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!
Tekee mieli huutaa, paiskoa tavaroita, lähteä jonnekin, vittu tehdä jotain äärettömän typerää, kuten napata Mitsu pihasta ja pakottaa se käyntiin ja suunnata kohti Karkkilaa. Ajaa vaikka ympäri Nummelaa. Jotain rundia. Jossain, missä on ihmisiä, muitakin eläviä ja hengittäviä olentoja. Koska mä muutun kohta kävyksi. Tai kiveksi. Perkele, mä olen ollu kolme päivää kotona, koska kaikki on kipeenä tai ei eksy Nummelaan. Mua alkaa ahdistaa. Hajottaa. Vituttaa. MÄ HALUAN JOTAIN TEKEMISTÄ.
Pari yötä olen yrittänyt järjestää jotain vitun vanhoja lehtiä. Mut ei mua innosta. Mä haluan sosiaalista elämää. Jotain happeninkia. Actionia. Mun kieli kuivuu kohta kitalakeen kiinni. Mä olen valvonut aamuviiteen asti, istunut keittiön pöydällä jalat ristissä kuin buddhalainen munkki ja seurannut, kuinka lähiö alkaa heräilemään. Typerimmät lähtee lenkille rakkinsa kanssa puoli kuuden aikaan. Joku tulee skrapamaan autoaan pois jääkuoren sisältä. Ja mitä tekee Maisa?
ISTUU KEITTIÖN PÖYDÄLLÄ PIRTEÄNÄ KUIN PIKKU VARPUNEN KAURALYHDYLLÄ!
Kristus. Helmillä ei ole ollut mitään sitä vastaan, että valvotaan aamuun. Päinvastoin. Siinä se istua killittää mun vieressä ja katselee ulos ikkunasta nähden pieniä punaisia lehmiä loikkimassa pitkin vainiota. Sitten se saa jonkun kohtauksen, juoksee häntä pörrönä pitkin kämppää ja kasaa kaikki matot, tappaa hiirtään ja helisyttää muovipalloaan niin, että uskon naapureiden heräävän. Mulla ei mitään väliä. Alakerran urpo sais opetella kuuntelemaan kunnon musaa, eikä sitä vitun vingutusta, joka alkaa joka ilta kello yksitoista ja loppuu joskus aamuyön tunteina. Ja se muija saa tunkea sukan suuhunsa, jos se älytön vikinä ei ala loppumaan. Se on joku kaunis yö, kun Maisa nappaa takan päällä olevan haulikon ja hiihtelee pörrötohveleissaan alakertaan. Siinä saa naapurinkin puputossut sätkyn, kun Maisa seisoo oven takana tikku tanassa ja silmät verestävinä heroiinin ja unen puutteesta.
Ei niin paljon pahaa ettei jotain hyvääkin. Ainakin ihmiset pitävät mua hauskana. Juttuni ovat kuulemma sitä tasoa, että putoaa penkiltä ja halkaisee munuaisensa. No, multa on turha toivoa uutta. Tarvitsen molempia, tällä elämäntyylillä. Mun pitää siis ymmärtää tilanne niin, että unettomuuteni aiheuttaa muissa tyypeissä käsittämätöntä hupia. Mikäs siinä. Hyvä, jos jollain on hauskaa. Kyllä muakin naurattaa. Oon katsellut juutuubista stand up - komediaa ja kikattanut vedet silmissä keskellä yötä. Se onkin varmasti tosi fiksun näköistä. Kalpea, punasilmäinen, likaisissa kotivaatteissa istuva nuori pingviininainen hohottaa kuin joulupukki. En halua ajatella asiaa sen enempää.
MUTTA NYT SITÄ TEKEMISTÄ, KIITOS. Voisin kyllä käydä kaupassa. Eilen lähdin hakemaan margariinia. Ostin kaikkea muuta paitsi sitä. Ja tietenkin hoksasin virheeni vasta, kun ladoin salaattitarvikkeita jääkaappiin. Pakko siis raahautua tänään uudestaan. Mä en tykkää oikein liikkua ulkona, kun siellä on niin kuiva ilma, että yskin keuhkoni araksi.
Ihan sama. Mä haluan jotain hommaa. Jotain järkevää. En tosiaan ala järjestelemään valokuvia, siivoamaan, tiskaamaan (vaikka pitäis), lenkkeilemään tai mitään muutakaan. MÄ HALUAN SOSIAALISTA SEURAA, vaikka en ikinä erakkorapuna sitä uskonut myöntäväni. Turha mussuttaa muuta. IHMISET, tulkaa tänne, tehkää mut onnelliseks.
Sosiaalisuus on päivän sana.
- Mandariini
