Mä olen niin vitun eksyksissä itseni kanssa. Mitä mä tunnen, mitä mä haluan..Olo on kuin sotkuisella lankakerällä. Tässä olis kaikki nyt, jos ymmärtäisin ottaa vastaan. Mut mua pelottaa, eikä se ole edes normaalia enää. Joo, tiedän etten ole jaksanut päivitellä muutamaan kuukauteen, mut mulla ei ole voimat riittäneet kuvailemaan tätä fiilistä sanoiksi. Nyt on aika.

Yhteenveto: elämä on mennyt päin helvettiä viimeisen puolen vuoden aikana. 

a) Sisareni muutti neljän kuukauden tuttavuuden jälkeen yhden äijän kanssa Kemiöön. 
b) mun isoäitini kuoli toukokuussa.
c) kaikki mun vanhat ystävät on kadonneet jonnekin. ketään ei kiinnosta tavata tai pitää yhteyttä.
d) mä en ole missään koulussa ja kierrän saatana kehää neljän seinän sisällä. alemmuuskompleksi, musta ei ole mihinkään muuta kuin paskaa lapioimaan. mua huonommatkin on parempia.

Joo ja just kun ajattelin, että NO NYT alkaa elämä selkiintyä. Oppisin hyväksymään, että sisareni on aikuinen ihminen ja opettelin päästämään irti. Nyt ei tunnu enää missään. Kaikki alkoi viimeinkin rullata. Sitten tulee seuraava shokkijuttu. Olen umpikujassa. Eksynyt. Kadoksissa.

Mä lähdin leikkiin mukaan, mä halusin lähteä ja nyt kaduttaa koko paska niin paljon, että voisin räjähtää kappaleiksi. On tässä hyviäkin puolia. Mulla olis viimeinkin kiinnekohta, päätepiste, everything right here and right now. Mut se vitun pelko ja epävarmuus kytee jossain pinnan alla. Mitä se on? Ahdistusta?

Mä haluaisin kerrankin olla varma jostain. Mä haluan edetä hitaasti, haluan olla varma tästä jutusta. Entäs jos kaikki kaatuu, hajoaa, särkyy? Se on taas mun vika. Miks kaikki on aina mun vika? Ei helvetissä ole edes mahdollista! Mä en aina voi olla syypää kaikkeen. Riitaan tarvitaan kaks ihmistä ja mä olen vasta ensimmäinen.

En saa nukutuks kun kelaan asioita uusiks. Alan jossittelemaan:
- Jos en ikinä olisi tehnyt tyhmää, en olisi tässä tilanteessa.
- Jos osaisin välittää oikein, en olisi tässä tilanteessa.
- Jos tietäisin mitä haluan, en olisi tässä tilanteessa.
- Jos osaisin avata suuni, en olisi tässä tilanteessa.

Mut vittu kaikki on pimennossa, yhtä suurta tunnelia ja karusellia. Mä en osaa pysäyttää sitä. Mitä mä teen? Mitä helvettiä mä teen? Joo ja päätän mä sitten miten tahansa, jota kuta sattuu ja kaikkein vähiten mua. Niin mä ajattelen, just niin. Haihdunko mä ilmaan, ettei ketään kärsi enää?

GAA!