On sunnuntai. Takana on jälleen yksi mahtava viikonloppu, jolloin rahaa kului enemmän kuin olisi pitänyt, mutta jostain syystä se ei himmennä hymyä. Olo on sopivan raukea ja uupunut. Juuri sellainen, että tietää olleensa jossain, tietää juoneensa ja etenkin tietää nauraneensa. Muistan, kuinka vuosi sitten kirjoitin, että todellisuus on narttu, joka iskee päin näköä pahimmalla mahdollisella tavalla. Muistan hyvin pitkälti kirjoituksen ulkoa. Kuinka kuvailin yksinäistä elämääni, tietokoneen ja television välissä, kuinka puhelimeni ei soinut, eikä kukaan tullut kahville. Kuinka olisin halunnut tuntea olevansa elossa. Helvetti, tuntea jotain muuta kuin ikuisen pettymisen ja yksinäisyyden.

Nyt on eri asia. Kaupunki on vaihtunut ja samoin kaveripiiri. Entisiin en ole kuin pariin yhteyksissä ja suoraan sanottuna, muihin ei edes kiinnosta. Joskus aikaisemmin olisin pommittanut viesteillä ja soitoilla, kysellyt mitä kuuluu ja mitä tapahtuu, mutta nyt päätin antaa olla. Eivät hekään ole ottanut muhun päin kontaktia. Miksi munkaan pitäisi roikkua? Kaikki loppuu aikanaan ja se mikä ei lopu on pysyvää. Niin mä olen sen ajatellut.

Nyt on kuitenkin eri asia. Mä olen huomannut itsessäni muutoksia, hyviä ja huonoja. Huomaan olevani onnellinen. Huomaan olevani tärkeä ja haluttu, korvaamaton ystävä; ihminen, jolle voi soittaa ja jonka olkapäätä vasten voi tukeutua luottaen siihen, ettei se kaadu; huomaan puhelinlaskuni nousseen sydänkohtauksen kaltaisiin lukemiin, huomaan puhelimeni soivan vähän väliä, huomaan jaksavani nousta aamuisin, vaikka olisin nukkunut vain neljä tuntia; huomaan odottavani kouluun pääsyä ja viikonloppuja. Huomaan olevani elossa. Normaali nuori. Tiedän, että aikaisemmassa kirjoituksessa kitisin raha-asioista ja eilen tuli lainattua Topilta viidenkympin verran rahaa. Se onkin itse asiassa ihan hauska juttu...

Eilen nimittäin Mitsu päätti sanoa sopimuksen hetkellisesti irti. Olin jo hyvän aikaa ihmetellyt nakutusta konepellin alta, joka ei kuulostanut hyvältä, mutta laskin sen pakkasen piikkiin ja siihen, että moottorilla kesti lämmetä. No, eilen torilla tuli yhtäkkiä mieleen tarkistaa öljyt. Tikku oli rutikuiva. Kuivempi kuin Gobin autiomaa. Iski paniikki. Ässä sanoi, että meillä oli helvetin hyvä tuuri, kun kone oli yhä ehjä eikä ollut leikannut kiinni. Mitsu jäi luonnollisesti siihen paikkaan. Tilanne olisi voinut aiheuttaa hysteeristä naurua, jos ulkona ei olisi ollut -15 astetta pakkasta ja kuolioon vetävä tuuli. Hupi jäi vähäiseksi myös siksi, että Ässän porukka aloitti kuittaamisen, eikä kenelläkään Karkkilassa ollut rahaa tai öljyä. Mulla olisi ollut rahaa, mutta se vitun pankkikortti ei ole vie-lä-kään tullut, joten umpikujassa oltiin. Autossa oli minä, Räpä, Santtu ja Nessu. Jokaisella oli puhelin kädessä ja soiteltiin ihmisiä läpi. Viimein Miki lupasi jeesata, jahka pääsisi Karkkilaan. Mä palelin siinä vaiheessa jo niin helvetillisesti, että ajattelin kuolevani. Autoahan siis ei voinut pitää käynnissä, kun sitä öljyä ei ollut. Joka tapauksessa Topi suostui pitkällisen ruinaamisen ja anelemisen kautta lainata rahaa, että saadaan öljyä. Nessu soitti Kikalle, joka lupasi heittää Masuuniin, koska Ässä sai puhelun Ediltä, että se on vetänyt ojaan. Oli siis oikein mielenkiintoinen lauantai.

Perjantai oli itse asiassa vielä hauskempi. Räpä oli jälleen kuskina (henk.koht James, haha) ja ajeltiin ympäriinsä, kun odoteltiin, että Pexin kämppä tyhjenee sen verran, että mahdutaan mukaan. No, käytiin bileissä, mutta lähdettiin melkein heti (lähdettiin oikeastaan kreivin aikaan, koska Meesi flippasi ja alkoi riehua leipäveitsen kanssa - tai näin kuulimme) Tuli tehtyä tuttavuutta transunkin kanssa. Se oli ehkä elämäni oudoin keskustelu, mutta hauskaa oli joka tapauksessa. Perjantaiyöllä istuessani autoni takapenkillä (historiallinen hetki, joka ei tule toistumaan) päädyin pussailemaan Hupun kanssa. Ihan viattomasti, ainakin mun puolelta. Mä nojasin poikaan, koska olin yksinkertaisesti sen verran humalassa, että silmä alkoi painaa ja koska siinä oli lämmintä ja mukavaa, en nähnyt asiassa mitään ongelmaa. Hankala sanoa, miten aloitimme pussailemaan. Sen verran tiedän, ettei tapahtunut mitään reaktiota. Missään. Sen sijaan huomasin ajattelevani "mikset sä ole Topi?" ja olin puraista poikaa huuleen, kun tajusin itsepäisen pääkoppani puhuvan samalla, kun yritin keskittyä olennaiseen.

Kuulin muuten Nessulta, että Topi oli bynksinyt jotain perämetsän lissua. Pieni mureneminen tapahtui, mutta ei näkyvä. Onneksi kykenen keskustelemaan pääni sisällä ja käsittelemään asiaa. Haluaisin vastauksen kysymykseen: Miksi rakastan ihmistä, jolle olen ämpärillinen ilmaa?

Ämpäristä puheenollen, Santtu tuli eilen yöksi ja saatiin aamuyöllä päähämme korjata pitkään tukossa olleen lavuaarin hajulukko. Kodin putkimies - idea toimi niin kauan, kunnes tuli ongelma miten saadaan lukko takaisin kiinni. Mä en tiedä, mihin se mies onnistui hukkaamaan sen tiivisteen, mutta sain ainakin tungettua sen kiinni. Toisin nyt se vuotaa ja joudun pitämään ämpäriä alla. Täytynee hakea se huomenna, kun kykenen jälleen järkiperäiseen toimintaan.

Eilen oli muuten Santun ja Kikin ero lähellä. Ne tappelivat ihan tosissaan puhelimen kautta, koko fucking illan ja siinä vaiheessa alkoi mullakin hermo katkeilemaan. Asianlaatua ei parantanut se tosiasia, että Lusse oli luvannut tulla kyytiin ja huiteli silti muualla, josta taas Nessu alkoi mököttää ja kiukuttelemaan. Voi että mua alkoi vituttamaan! Se huusi autossa, määräili ja komenteli, sain jatkuvasti olla vaihtamassa levyä tai biisiä, pienentämässä tai suurentamassa volumea. Ja kun sanoin takaisin, sain kuulla olevani kalkkis ja valitan joka asiasta. He olisivat halunneet ajella aamuun asti, mutta koska olen kipeä (yskittää ja ääni lähtee ajoittain), mä aloin hyytyä jo yhden aikaan. Siihen mennessä Lusse oli pari tuntia lupaillut tulevansa kyytiin. Mulla alkoi huumori loppua ja sanoin, että mua väsyttää. Nessu totesi kylmän viileästi "no voi voi." Ajattelin hetken aikaa, että "mitä vittua ämmä, tämä on mun auto ja jos mä niin sanon, niin me lähdetään helvetti heti Nummelaan ja mun puolesta saat vaikka ryömiä takaisin." Sanoin, etten kovin kauan jaksa olla. Nessu vastasi: "Nii me otetaa Lusse kyytii ja kiesitää joku viis minuuttia ja sitten lähdette vai."

Siinä vaiheessa olin sanoa Räpälle, että pysähtyy ja pistän neidin kävelemään. Mun ei tarvitse kuunnella sellaista. Mun keuhkot huutaa armoa ja yskin niin, että kurkussa vihloo, kuumeinen olo ja alkoholin vaikutuksen alaisena oleva kiukutteleva teini ei millään lisännyt hupitasoa. Santtukin alkoi vikistä, että kerrankin ei ole kotiintuloaikaa ja mä rupeen nihkeilee. Juuri edellisenä yönä oltiin oltu puoli neljään asti pihalla. En mä jaksa koko aikaa. Sitä paitsi herra täyttää tammikuun lopussa 18, joten ongelma ratkeaa siinä.

Puoli kolme totesin, että "nyt mennään meille, mua ei vittuakaan kiinnosta teidän mielipiteet ja Santtu, voit mennä himaas, jos et halua tulla mukaan, vaihtakaa autoa jos haluatte kiesiä huomispäivään asti, mä olen väsynyt ja kipeä ja Lusse, olisit saatana tullut sovittuna ajankohtana niin olisit ehtinyt olee kauemmin muijas kanssa. Nyt turpa kiinni tai sä kävelet ja Nessu voin kertoa, ei tunnu missään." Meni onneksi jakeluun. Räpälle sanoin, että heitettyään meidät, se vie ne kotiin eikä aja sen auton kanssa yhtään ylimääräistä. Tiedän kyllä, että kaiken mitä se rikkoo, kaiken se maksaa (ja jokaista lommoa kohti se saa tuplasti turpaansa), mutta mä en halua saada puhelua "Maisa sun Mitsu on lunarissa." Toisekseen, en pidä siitä, että autollani ajetaan ilman lupaa ja kun se yleensä menee siihen, että toi ja toi ja toikin haluaa "vähän kokeilla" ja mun tuurilla ne on joko kännissä, alaikäisiä tai muuten vitun urpoja ja jos poliisit pysäyttää, niin Mitsusta lähtee kilvet ja sitten ei naura kukaan. Se on muutenkin suurennuslasin alla, perjantaiyöllä olivat puhalluttaneet Räpän, joka oli nätisti seissyt torilla Ässän ja muiden kanssa. Vainontaa, mä laitan reklamaatiota Karkkilan poliisilaitokselle. Smurffi oli kuulemma sanonut, että "tällä autolla on vähän huono menneisyys."

Ja syy, miksi lainaan Räpälle autoani on se, ettei Nummelasta mene keskellä yötä bussia Karkkilaan. Ja tähän mennessä kaikki on mennyt hyvin, vaikka Mitsu on ollut Räpän hoivissa koko yön. Eilen ainoastaan käppäriveto meni pitkäksi ja pyörähdettiin Hattaran edessä jalkakäytävälle. Ihmisten äänensävy muuttui paniikinomaiseksi ja Santtu sanoi "okei ei enää käkkäriä" ja Räpä pyyteli anteeksi. Mä puristin lonkerotölkkiä ja nielin kiukkua. Olin aikaisemmin saanut kuulla kuittia siitä, kuinka olin huutanut Räpälle, kun se vetää käkkäriä. Se ei osaa sitä, siksi mä en anna sen tehdä. Se painaa kaasua niin, että kone hörppää bensaa aivan vitusti, se pyöräyttää Mitsun melkein aina ympäri tai ei tee mitään. Eilen kilahdin sen verran, että huusin takapenkkiläisille "no jos haluatte antaa jotain opetusta niin lainatkaa vittu omaa autoanne!" En yhtään ihmettele, miksei Ässä anna Räpän ajaa Opelia.

(Olisin melkeinpä valmis maksamaan siitä, että näkisin Räpän ajavan Nessun vanhempien uudenkarhealla Avensiksella tai Santun "tulevalla" Skyllellä) Mitsu ei ole uusinta mallia ja pelkään muutenkin, koska se hajoaa. Tolla käsittelyllä siihen ei mene kauaa. Jos mulle ruvetaan vittuilemaan säännöistä, niin Mitsu seisoo Nummelassa siihen asti, että mä saan kortin takaisin. PISTE LOPPU SORONOO AAMEN.

Tuli taas avauduttua, kun välillä tulee vainoharhainen olo ja ettei lapsista kukaan ymmärrä, miksi "nihkeilen" tollasesta asiasta. Sanon joka kerta, että keskustellaan sitten uudestaan, kun teilläkin on auto. Mitsu on iästään huolimatta kelpo menopeli, eikä mikään peltoauto, jonka voi surutta rytätä Karkkilan torin valotolppaan. Tai ojaan.

Tiukempi linja. Niin mä teen. Max'kin soitti, että saako se lainata sitä. Vastasin suoriltaan ei, että seisotan sitä taas hetken pihalla, koska niin paljon mua jäi vituttamaan ihmisten asenne.

Se siitä aiheesta. Helmikin on parantunut tosi hyvin, tänään kuorin sen verkkopuvun pois ja huomasi heti, kuinka paljon kissa piristyi. Vielä ensi yöksi laitan sen pahuksen tötterön, jota se vihaa, mutta aamulla ajattelin katsoa tilanteen uudestaan ja jättää sen päiväksi kokonaan ilman. Haava on nätisti ummessa, vähän rosoinen reunoista, mutta en silti luota, etteikö tuo otus tylsyydessään keksi nuolla sitä auki. Tämä on minun tapani elää, hyväksy tai ole hyväksymättä.

Niin ja olen myös huomannut, ettei mua kiinnosta ihmisten mielipiteet ollenkaan. Etenkin jos ne ovat eriävät. Mä olen niin vahvasti oman kantani takana, että nousen takajaloilleni heti, kun joku tulee mussuttamaan vastaan. Tai siis, kuuntelen kyllä, mutta esimerkiksi tosta autoasiastakaan en halua kuulla yhtään ainuttakaan poikkipuolista sanaa. Se on mun auto, mun säännöt ja siinä on niin helvetin iso piste, ettei mitään rajaa. Olin muutenkin repiä silmät jonkun päästä, kun huomasin, että etupenkin jalkotilaan oli hajonnut täysi kaljapullo ja takapenkin jalkotilaan oli muuten vaan pudoteltu roskia mm. jäätynyt nenäliina. Vaikka luonnonystävä olenkin, niin silti sanon kaikille, että nakkaa ikkunasta menemään ne roskat tai Mitsu hukkuu siihen paskaan.

Tämä sunnuntai-illan angsti ja avautuminen taisi olla tässä. Nyt voisi hiipiä suihkuun ja sen jälkeen kaatua hyvällä omalla tunnolla sänkyyn. Nessu laittaa vielä myöhemmin perjantain kuvia ja videoita tulemaan, niitä odotellessa.

Mutta kaikesta tästä huolimatta, mulla oli tosi mukavaa ja onneksi noita lauantaita on tosi harvassa, jolloin jossain vaiheessa alkaa vituttamaan ja niin edelleen. Tunnen pitkästä aikaa olevani elossa. Se on pääasia.

Heihei!

- Mc Mags