Olen aika helvetin väsynyt.

Harvinaisen pitkän ja uneliaan loman jälkeen 10 tunnin työpäivä ei ole mitenkään pehmeä lasku arkeen. Vituttaa jo valmiiksi, kun ajattelen, että teen ensin 7½ tuntisen patsastelupäivän linjurilla ja siitä harpon reippaana tyttönä Aurajoen rantaan, jossa siivoan miesten vessoja ja neukkareita 2½ tuntia. Ilta onkin siinä mallilla, että päästessäni kotiin, nuokun bussissa. Pitäisi käydä vielä uudella asunnolla, herra tietää, jaksanko. Äiti saa joka tapauksessa ajaa.

Koska oli uuden vuoden aatto, tuli tietysti valvottua pitkään. Muutenkin viikonlopun yöunet jäivät vähiin. Perjantaina kävin pakkaamassa todella tuotteliaasti - sainko peräti viisi vai kuusi laatikkoa pakattua? - ja pyörin sängyssäni aamukolmeen asti. Olin lievästi ärsyyntynyt, kun puhelimeni soi 10.30 ja välittäjä ilmoitti, että NYT ne avaimet voisi hakea. No, helvetin hyvä sauma, itse olen 130 kilsan päässä, äiti kelluu Itämeren päällä ja enhän minä odottanut kuin koko viikon, että saisin ne killuttimet. Piru perkele!

Uusi vuosi meni melko mallikkaasti. Karkkilassa ei ollut mikään ihmeellinen tohina päällä, mutta näin silti kiitettävästi tuttuja. Ässälle soitin iltapäivästä ja tiedotin, että olen muuttamassa. Hyppäsin Jopon ja Maxin kyytiin, kun toisella kuskilla kesti ja mulla ei hermo oikein kestänyt. Arvioitu saapumisaika oli 19.00 jälkeen. Kävimme moikkaamassa Ässää, Eelistä ja Meesiä. Kaksi ensimmäistä vaikuttivat oikeasti hiukan..hmm..pettyneiltä, kun ilmoitin muuttavani. Eelis oli taas oma ihana itsensä ja heitti läppää ja kiehnäsi kyljessä ja halusi maistaa mun tekemiä vodka-cocktaileja. Siinä me juteltiin ja vaihdeltiin kuulumisia ja vartin ajan kaikki oli niin kuin ennenkin. Kun olimme lähdössä, Ässä halasi mua pitkään ja tiukasti, heijasi edes takaisin ja kovis-Maisa itku kurkussa soperteli, että tulen käymään tammikuun viimeisenä viikonloppuna.

Vaikka kuinka odotan ja pelkään tulevaa muuttoa, tulee mulle ihan MIELETÖN ikävä poikia. Tässä syksyn aikana ei olla useasti nähtykään, mutta silti...kaikessa rasittavuudessaan ne on mulle tärkeitä ja viime talvi omalta osaltaan edesauttoi vakiinnuttamaan paikkansa kivisydämessäni. Muistan, kun muutin Nummelaan ja pelkäsin ihan törkeästi, että tulenko viihtymään, saanko kavereita ja vihaanko koulua. Nyt, kolmen vuoden jälkeen aika on mennyt yllättävän nopeasti edellisistä angsteistani huolimatta ja pelottaa tulla kotiinpäin. Let's face it, sinnehän mun kaverit jää, eihän täällä oikeastaan ole enää ketään. Rose ja Nita, siihen ne sitten jäävätkin. Ja Sofi lomilla, mutta sekin lentää niin monessa eri paikkaa.

Uudenvuoden yönä, täysin selvänä ja järkevänä, liikutuin pitämään autossa pienen puheen. Oikeastaan juuri yllämainitun. Hetken aikaa oli harras hiljaisuus ja sitten bileet jatkui. Vähän ennen keskiyötä mentiin torille. Nita ja mä oltiin vähän outsidereita, kun pojat oli löytäneet yön aikana hellunsa ja varsinkin Demi oli jotenkin oudon vaisu ja melkein vihamielinen. Viisareiden näyttäessä neljän nollan sarjaa, toivotettiin hyvää uutta vuotta mitenkään erityisesti repeämättä ja pariskunnat söi toisiaan. Vähän sen jälkeen hivuttauduin Eeliksen viereen (mikä lauseenvaihdos :D) kun se hymyili mulle ja kysyin saako sitä halata. Se levitti kätensä ja alta kulmiensa sanoi: "No halaa." ja veti mut syliinsä. Huhhuh...koska olin varautunut ko. tilanteeseen, pysyin viileänä ja toivotin parempaa uutta vuotta.

Loppyö menikin vähemmän hyvin, kuski ja osa matkustajista sai angstikohtauksia ja mua vaan nauratti. Meitä oli kuusi päällä, kun lähdettiin kotiin ja istuessani Nitan sylissä sammahdin kuskin niskatukea vasten. Ne olivat kuulemma tovin yrittäneet saada mua hereille, vaikka mä omasta mielestäni "vähän vaan ummistin silmiä." Kämpille päästyä lauloin "jos sun lysti on" ja "laineilla keinui pieni lautta." Nita oli nauranut kun olin ruvennut höpöttelemään, että jos me harrastettais seksiä niin pysyttäis hereillä ja olispa melkonen uuden vuoden aloitus. Seksi tais jäädä, ei muistikuvaa. :D

En siis ollut överit enkä änkyrät, mutta kyllä vähän sössäsin ja askel heitti. Sellainen hyvä humala niin sanotusti. Ja sammuin oikeastaan vaan sen takia, että asentoni oli hyvä, autossa oli lämmin ja univelat painoi. Vähän ontuva pelastusselitys, mutta eipä sillä väliä.

Niin perjantaista sen verran vielä, että huolimatta pitkästä valvomisestani, oli ihanaa olla yksin sekaisessa laatikkosokkelossa ja nukkua omassa, pehmeässä sängyssä. Oma sänky tulikin tarpeeseen, kun pyörin levottomana pitkin ja poikin.

Nyt on ruvettava valmistautumaan helvetilliseen maanantaihin. Kiinnostus hipoo kympin rajamaita, koska tiedän, että seuraavat lomani ovat jossain hamassa tulevaisuudessa. Huoh, kai se on kestettävä. Onhan niitä vapaapäiviä. Miten tuo ajatus ei juuri nyt lohduta yhtään?

Ja huomenna juoruamaan Sofin kanssa!

- Bandiitto.