Tsiisus, mä luulin että mulla on ongelmia. Kuulin tänään kuitenkin sellaisia juttuja, että oma elämäni alkaa tuntumaan aika leppoisalta. Ottaen huomioon, että nyt on perusmaanantai, perusvitutus ja koko päivä juossut hyvin pitkälti suohon. Olin aamupäivällä valmis vetämään itseni jojon jatkoksi, itkin turhautuneisuuttani ja sitä rataa, mutta kyllä se iloksi taas muuttui, kun pakotin itseni liikkeelle. Ja onneksi pakotin.

Sain nimittäin Edin kyytiini. Täysin vahingossa. Onnellinen sattuma, sanoisinko. Soitin miehelle, kun valmistauduin lähtöön ja se oli vaihteeksi taas niin ihanan edimäinen puhelimessa. Hassu pieni nipistys mahanpohjassa, kun lopetin puhelun ja tökkäsin itseäni ripsarilla silmään. Voi huhhuh.

Puhuin päivällä Sofin kanssa puhelimessa ja sinä aikana kolme eri kundia kuumotti. Ensin soitti Räpä neljä kertaa, sitten Pexi kaksi kertaa ja lopuksi Ässä viisi kertaa. Jälkimmäinen pisti arvattavasti tentin pystyyn ja ihmetteli, kenen kanssa juorusin niin pitkään. Kreikkalainen rakastajani Jorgos aka Sofi.

Kävin nappaamassa Ässän, Jossun ja Meesin kyytiini. Kuten sanottu, kuulin ja itse asiassa päädyin keskelle the tilannetta. En viitsi yksityiskohtaisesti kertoa, mitä tapahtui, ettei ketään saisi infarktia ja alkaisi pitämään mua täytenä skitsona, kun hengaan heidän kanssaan. Tilanne kuitenkin. Pelastin tyypit autooni ja lähdimme keskustaan. Siellä törmättiin Ediin, joka poimittiin mukaan. Ja siitä mun suupielet alkoivat nousta ylöspäin.

Oltiin yhdeksän aikaan Kellon alla, kun Meesi hengasi Jerin ja Kepon kanssa. Me muisteltiin Edin kanssa vanhoja, marraskuuaikoja ja niitä, kun kiesittiin kahdestaan. Uskomattoman hyvä fiilis. Puoli kymmenen se lähti systerilleen, mä kävin vetämässä jäljelle jääneen poppoon kanssa järven ympäri, heitin Meesin Haukkikseen ja vein Ässän ja Jossun kotiin.

Huomenna on jälleen tarpeen mennä Karkkilaan. The tilanne saa jatko-osan, mutta sitä mä en aio mennä todistamaan. Rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, että huominen ei tule menemään putkeen, koska tämäkin päivä meni vituilleen. Istuin koko aamupäivän puhelimessa, kirjaimellisesti soitin kaikki mahdolliset työharjoittelupaikat läpi, vastaanotin turhautuneen puhelun opettajan suunnalta ja olin lähellä luovuttaa. Huomisesta tulee hyvin pitkälti samanlainen. Aamukymmeneltä pitäisi olla ihmismäisenä työhaastattelussa ja siitä sitten taas seurustelemaan kännykkäni kanssa. Mä en henkilökohtaisesti sanottuna jaksaisi enää. Mulla on energiataso aika finito, enkä jaksaisi yrittää. Menisin suosiolla neljännelle vuodelle, mutta valitettavasti opettajani ei ole samaa mieltä. On se hyvä, että jollain riittää usko siihen, että en ole luopio luokallamme.

Olen totisesti huomenna piristyksen tarpeessa. Tuplapiristyksen. Käyn ostamassa suklaata. Täytyy varautua pahimpaan ja toivoa parasta. Tällä hetkellä tulevaisuus ei näytä kovinkaan valoisalta, enkä jaksa ajatella positiivisesti.

Bonuksena vielä sellainen, että kurkkuni on aivan älyttömän kipeä. Sattuu nielaista. Mainitsin siitä jo aikaisemmin, mutta kuuma juotavakaan ei auta. Olen syönyt Strepsilsejä ja Mynthoneita, mutta on kuin harakoille heittäisi.

Kaiken lisäksi Mitsu on varmaankin sanomassa sopimusta irti. Ihme nakutusta. Koko roska lahoaa kohta. No, mikäpä siinä. Eihän tässä elämässä muutenkaan mikään mene oikein. Tai ainakaan siihen suuntaan, mihin epätoivoisesti yritän laivaa ohjata. Virta vie kohti putousta. Tittidii ja räikkä laulaa niin perkeleesti.

Tähän soppaan kun lisätään kaikki kitinät ja vikinät niin vati alkaa olla aika täynnä. Liian täynnä. Nyt täytyy pitää pää kylmänä ja tunteet jäässä. Ajatella vain kaikkein olennaisinta ja unohtaa muu. Toivon, ettei Nita tai Krisu ota yhteyttä. En vastaisi. Tylyä, mutta jos olisit tilanteessani, et sinäkään vastaisi. Heittäisit varmaan kännykän seinään ja pari lautasta perään. Lauantaina oli jo lähellä, etten rähjännyt, mutta onneksi Meesi hoiti sen puolestani. Mitäs alkaa rääpimään päätään väärälle ihmiselle väärässä tilanteessa. Sadistinen minäni totesi pään sisällä, että "siitäs sait lehmä." Nita hiljeni viimeinkin, tirautti itkunkin Ässän kotipihalla ja mulla ei tuntunut missään. Polttelin hiljaisena sen vierellä, enkä edes katsonut päin. Oli jo aikakin, että joku sanoo sille, miten asiat on. Karu totuus ja silleen.

Eli, huomisesta on odotettavissa kovinkin rankkaa settiä. Henkisellä tasolla. Edilläkin on kuulustelut. Ollaan me oikea ryhmä rämä, ei luoja. Joku heikkohermoisempi voisi häiriintyä meidän kanssa. Onhan se myönnettävä, että vaikea sitä on itse pysyä normaalina ja kaidalla tiellä, kun kaveriporukkaan kuuluu jos jonkinlaista hiihtäjää.

Nyt se toivottelee hyvät yöt ja lähtee valmistautumaan huomista potinräjäytystä varten. Jos kuuluu sellainen epämääräinen pamaus Stadin suunnalta, niin se on vain Maisan kuppi, joka räjähtää.

Cheers!

- Maksutin.