Olo on tyhjä. Vähän venytetty. Kuin sateeseen jäänyt lapanen. Ihan hyvä kuitenkin. Ei suurempia fiiliksiä pinnassa. Onnistuin kai hautaamaan ne sisimpääni.

Koulupäivä vähän stressasi. Kävelin tupakkapaikalle kuin giljotiiniin ja väänsin kasvoilleni jonkinnäköisen hymyn. Vinkkasin Kikin kauemmas. Annoin vara-avaimen. "Jos jotain sattuu.", oli vastaukseni ihmettelevään katseeseen. Se kysyi onko kaikki hyvin. En vastannut mitään. Sanoin kertovani myöhemmin, jos se oikeasti haluaa kuulla. Pikkuressulla on itsellään niin paljon ongelmia Santun yms kanssa, etten viitsisi kuormittaa sitä enempää. Ihanaa kuitenkin, että Kikiä kiinnostaa mitä mulle kuuluu.

Olo helpottui. On ainakin joku, kenellä on osa minua. Huomenna annan Sancholle toisen vara-avaimen.

Aloitin tänään dieetin. Vähän orastavasti kyllä, koska en ole päässyt kauppaan. Huomenna odotellaan opintotukia. Muuten oon niin syvällä kusisuossa, ettei sieltä pelasta mikään.

Siinäpä se, kiteytettynä. Nyt tekemään iltapalaa.