Minä tein sen!

Sain laiteltua työharjoittelupaikkoihin meiliä, toisin yksi kieltävä vastaus tuli jo, mutta olenpahan aloittanut.
Toiseksi, lähdin äidin kanssa reippaalle puolen tunnin lenkille, mutta jostain syystä reitti tuntui pidemmältä
kuin mitä olen tottunut himassa vetämään. Lenkki oli kaikin puolin hyvä, hirveästi ei tullut ihmisiä vastaan,
vaikka taajamassa tallusteltiin ja vain pari koiranulkoiluttajaakin nähtiin. Oli pitkästä aikaa onnistunut fiilis
ja sellainen "kyllä se tästä taas" Hetkeen ehkä positiivisin tunnelma. Älä huoli, kyllä se siitä vielä muruiks menee.

Joka tapauksessa, laitoin myös kasvattajille meiliä. Tiedän olevani ajoissa liikenteessä, mutta parempi
hoitaa monta pientä asiaa pois päiväjärjestyksestä, ennen kuin varsinainen h-hetki tulee. Itse asiassa voin
kertoa odottavani innolla, koska saan pakattua kamani ja muutettua. Tässä pahan olon aallokossa intouduin
siivoamaan vaatelipastoni (mitä hittoa mä iänkaikkisilla rikkinäisillä farkuilla teen, kun eivät ole kasiluokan
jälkeen mahtuneet jalkaan). Osan mä houkuttelin Kikin ostamaan, se lupautui tsekkaamaan kledjut ja pientä
hintaa vastaan ne vaihtaa omistajaa. Kaikki ylimääräinen menee ensi vuotta varten. Hyvä aloittaa ajoissa,
ettei olla sormi suussa ja mietitä, mistä keksitää vuokravakuus yms sälä.

Sen lisäksi siivosin kolme pöytälipaston laatikkoa, homma jäi hieman puolitiehen kun inspis hävisi ja voimat
loppui. Eipä se mua juuri haitannut, onhan tässä aikaa. Kokonaisuudessaan olen saanut kesän aikana siivottua
kellarin (faija lupautui ottamaan myyntitavarat ja laittamaan eteenpäin, yes) sen lisäksi pitäisi myydä Helmen vanhat
tavarat ja muutenkin ylimääräistä sälää, jotka pyörii asunnossani vailla päämäärää.

NIIN laitoin kasvattajille meiliä ja yksi oli todella mukava ja ystävällinen. Ehdotin, josko voisin tulla paikanpäälle
tsekkailemaan koiria työssään ja hän lupasi ilmoitella, miten saa aikataulut sovittua. Maltan vain vaivoin odottaa
ensi vuoteen. Tänään kauppareissulla selitin äidille suu vaahdossa, selitin kotonakin ja näytin kuvia ja videoita,
se jopa hiukan innostui haastattelemaan mua - todennäköisesti kohteliaisuudesta. Ei se mitään. Ajatus oli kaunis.

Ja kohtapuolin pitäisi selvitä Daran kohtalo, että tekeekö se comebackin vai mitä tapahtuu. Lievästi jännittää.
Ehkä ahdistaakin. Sanoin Mandille, että jos se saa toisen mahdollisuuden niin ei vittu ryssi sitä tällä kertaa
tai siinä vaiheessa mä RÄJÄHDÄN. En edes huuda, vaan riehun. Jos se oikeasti on niin urpo, että sen tekee
niin huhhuh. Vuoden verran potenut virhettään, luulisi oppineen jotain. Lienee varmaan tarpeetonta mainita,
kuka siellä heiluu naama norsunvitulla uusista suunnitelmista. Nakkaisi ukon kaivoon jo, sitä ei jaksa kukaan
katella.

Jotenkin on sellanen olo, että taas pikkuhiljaa, yksi pieni pingviinin askel kerrallaan edetään kuivalle maalle.
Sen verran optimisti uskallan olla.

- Macy.